Valikko

Smilehousen ja Apilarattaan välillä kärhämää

Kaksi suomalaista verkkokauppojen pystyttäjää Apilaratas ja Smilehouse ovat kinastelleet viime aikoina.
- Olemme olleet Smilehousen kanssa vähän sukset ristissä viime aikoina, Apilarattaan toimitusjohtaja Erno Penttilä kertoo.

Apilarattaan tarjonnassa on Clover Shop -verkkokauppaohjelma. Penttilän mukaan Smilehouse rekisteröi tammikuussa verkko-osoitteen clovershop.fi ja ryhtyi markkinoimaan siellä omaa Workspace-tuotettaan.

- Verkkotunnus vastasi täsmälleen meidän kaupparekisteriin merkittyä toiminimeämme, joten Viestintävirasto peruutti verkkotunnuksen vaadittuamme peruuttamista, Penttilä sanoo. Päätös asiasta saatiin huhtikuun alussa.

- Saimme asiakkailtamme runsaasti palautetta. Eräskin asiakas kysyi, että onko meillä mitään tekemistä Smilehousen kanssa, koska Smilehousen logon rattaat viittaavat Apilarattaaseen. Asiakkaammekin pitivät menettelyä törkeänä, ja episodi taisi olla lopulta meidän etu, Penttilä arvioi.

Smilehousen toimitusjohtaja Tapio Talvisalo sanoo, että domain rekisteröitiin suojaamistarkoituksessa. Mahdollinen yrityskauppa kun on toisinaan vilahdellut ajatuksissa.

- Ei siihen liittynyt mitään kiusantekoa. Tarjosin domainin myyntiä Penttilälle rekisteröintihinnalla, Talvisalo kommentoi.

- Ajattelimme varmistaa, että jos [yrityskauppa] tulee jossain vaiheessa vastaan, niin nimi olisi silloin suojattu. Penttilä ei ollut nähnyt tarpeelliseksi rekisteröidä [osoitetta] ja olenkin sanonut hänelle, että [osoite] kannattaisi rekisteröidä ihan senkin vuoksi, ettei kukaan muu sitä veisi.

Erno Penttilä vahvistaa, että clovershop.fi-verkkotunnuksen rekisteröimättä jättäminen oli tietoinen päätös.

- Meillä on verkkotunnukseen muutenkin oikeus. Olemme vuosien varrella rekisteröineet useita muita fi-verkkotunnuksia ja todenneet aina, ettei verkkotunnuksen rekisteröinnille ole tarvetta.

Smilehousen Talvisalo kiistää, että clovershop.fi:ssä olisi markkinoitu Workspacea. Domain saattoi hänen mukaansa linkittää Smilehousen yleissivulle, jossa kerrottiin clovershop.fi:n olevan yhtiölle varattu.

- Apilaratas on pikemminkin mustamaalannut meitä sivuillaan. Olen muutamaan otteeseen pyytänyt, että he korjaisivat jotain [asiavirheitä] sivuiltaan.

Talvisalo viittaa tähän tekstiin Clover Shopin sivuilla. Sen mukaan Avainlipulla tunnustettua Workspacea olisi kehitetty Virossa, mutta tekstissä on ainakin nyt myös maininta, että Smilehouse kiistää tiedon.

- Mutta me emme kanna mitään kaunaa Apilaratasta kohtaan, Talvisalo vakuuttaa. Hän ei näe Apilaratasta varsinaisena kilpailijana Smilehousen keskittyessä toisen kokoluokan asiakkaisiin.

Smilehouse kertoi siis saaneensa äskettäin Avainlippu-tunnustuksen Workspace-tuotteelleen. Yhtiö sai kuitenkin oikeuden käyttää Avainlippua jo vuosia sitten edeltävän tuotteensa yhteydessä. Talvisalon mukaan Avainlippu-rekisteröinnistä luovuttiin välillä, koska sitä ei katsottu niin tarpeelliseksi.

Apilarattaan Erno Penttilän mukaan Smilehouse unohti Avainlippu-rekisteröinnin vahingossa. Hän huomauttaa, että Clover Shop -tuote on kantanut Avainlippua jo monta vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää