Nettipokerilla voi pestä rahaa

Ruotsin radion mukaan pelkästään Tukholmassa tulee päivittäin useita ilmoituksia tapauksista, joissa pokeritilille on siirretty rahaa luottokortilta omistajan tietämättä.
Homma toimii niin, että varas lataa anastamallaan luottokortilla rahaa pelitililleen nettipokerisivustolla. Hän häviää tahallaan kumppanilleen, joka nostaa voitot. Tämän jälkeen kaksikko jakaa saaliin.

Huijauksen tekee helpoksi se, että korttitietoja on helppo vohkia. Ruotsin poliisin mukaan korttiteitoja myydään esimerkiksi internetissä. Myös rahojen tallettaminen pelitilille onnistuu useimmilla sivustoilla, kunhan kortti- ja henkilötiedot täsmäävät.

Suomalaisviranomaisetkin tuntevat tavan, mutta ainakaan Helsingin poliisi ei ole vielä saanut tutkittavakseen vastaavanlaisia huijauksia.

– Ilmiönä se on tuttu. Meille ei ole tapauksia tutkintaan tullut, sanoo rikostarkastaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisin tietotekniikkayksiköstä.

Häviäminen on yksinkertaista, sillä pelata voi vaikka itseään vastaan. Ongelmat saattavat alkaa, kun rahoja yritetään nostaa ulos. Ruotsin poliisin mukaan sekin on mahdollista, vaikka pokeriammattilainen ja nettipokerifirman työntekijä ovat selvästi eri mieltä.

Peliyhtiöt valvovat itse

Useimmat nettipokerisivustot valvovat niin sanottua chip dumpingia eli tahallaan häviämistä peliä tarkkailevan ohjelmiston avulla.

Ohjelma hälyttää esimerkiksi silloin, kun rahaa liikkuu enimmäkseen vain yhdeltä pelaajalta toiselle tai kun pelitapahtumat muulla tavoin poikkeavat normaalista.

Tässä tilanteessa peliyritys tavallisesti jäädyttää molempien pelaajien tilit ja selvittää, keitä pelaajat ovat ja milloin tilit on avattu. Suomalainen nettipokeriyrityksessä työskentelevä mies sanoo, että näin tehdään hyvin herkästi, eikä yhtiön tarvitse päätöstä perustella.

– Olen tyytyväinen siihen, miten hyvin ohjelmat hoksaavat yrityksen. Pelaajat ovat valittaneet, että tilit on suljettu, vaikka mitään luvatonta ei ole tehty, toteaa nimettömänä pysyttelevä pokerifirman edustaja.

Pokeriammattilaisen Aki Pyysingin mukaan varastettujen rahojen saaminen ulos vaatisi aikamoista askartelua ainakin suurimmilla sivustoilla.

– On vaikea pelata kahdestaan niin, etteivät saitit siitä kiinnostuisi, jos toinen vain häviää, Pyysing sanoi.

– Luulen, että se voisi onnistua muutaman satasen kohdalla. Keksisin kuitenkin helpompiakin tapoja hyödyntää varastettua luottokorttia kuin pelata nettipokeria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää