Valikko

Lentomatkustajille uusia lisämaksuja Yhdysvalloissa

Amerikkalaiset lentoyhtiöt ovat äityneet yhä luovemmiksi kehittäessään erilaisia lisämaksuja matkustajilleen.


Polttoaineen hinta on noussut niin paljon, että siitä on tullut lentoyhtiöille todellinen taakka. aloustilannetta yritetäänkin nyt paikata mitä mielikuvituksellisimmilla taksoilla.

Uusin tempaus tulee United Airlines -yhtiöltä. Se on ilmoittanut ryhtyvänsä perimään viiden dollarin eli noin 3,14 euron lisämaksua ikkuna- ja käytäväpaikoilta turistiluokan eturiveillä. Lisätaksa tulee voimaan toukokuun ensimmäisellä viikolla.

United ei ole kuitenkaan ensimmäinen tämäntyyppisen taksan veloittaja.

Northwest Airlines aloitti oman kokeilunsa jo vuonna 2006. Se veloittaa kansainvälisillä reiteillä halutummista turistiluokan istumapaikoista jopa 50 dollarin eli 31,4 euron lisämaksun. Kotimaan reiteillä lisämaksut ovat 5–35 dollaria.

– On uskottava, että yhtiöt raapivat jo tynnyrin pohjia, ivaili matkailukonsulttiyhtiö Americas for Adviton varapääjohtaja Bob Brindley Business Travel News Online -julkaisussa.

– Yhtiöt jatkavat etsimistä edelleen ja menevät yhä pidemmälle, hän uskoi.

Matkalaukuista
lisätuloja


Varsin monet amerikkalaiset lentoyhtiöt veloittavat matkustajilta lisämaksun toisesta ruuman menevästä matkalaukusta.

Northwest on viimeisin tähän ryhtynyt yhtiö. Yhtiö perii toisesta laukusta 25 dollaria eli 15,7 euroa. Jos laukkuja on kolme tai useampia kurittaa yhtiö matkustajan kassaa sadalla taalalla.

Delta, United Airlines ja US Airways perivät jo samantyyppisiä maksuja. Yli 50 paunaa eli 22,6 kiloa painavasta laukusta menee lisämaksua jopa yli 30 euroa. Jotkut halpalentoyhtiöt rokottavat lisää jokaisesta ruumaan menevästä laukusta.

Matkalaukkujensa jatkuvaan häviämiseen kyllästyneet lentomatkustajat kantavatkin nyt yhä suurempia tavaramääriä matkustamoon. Tämä taas johtaa krooniseen tilapulaan täpötäysissä lentokoneissa.

Delta-yhtiöllä onkin vastaisku valmiina. Se on alkanut vaatia kansainvälisillä lennoilla erityistä hyväksymislappua matkustamoon vietäviin pakaaseihin. Matkustajilla on siis tiedossa taas yksi jono lisää, jossa odottaa ennen koneeseen pääsyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    5. 5

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    6. 6

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää