Valikko

Aurinkomatkat taituroi kriisiviestinnässä

Matkanjärjestäjät ja ulkoministeriö ovat oppineet tsunami-törttöilystä. Espanjan bussionnettomuudesta kertominen sujui alan oppikirjojen mukaan.


Yritysten kriisiviestintään erikoistunut Jouni Heinonen kehuu matkatoimisto Aurinkomatkojen toimintaa Espanjan onnettomuudesta kerrottaessa.

Viestintätoimisto Pohjoisrannan toimitusjohtajana vaikuttava Heinonen katsoo ulkopuolisen asiantuntijan silmin, että matkanjärjestäjä on osannut hoitaa kriisiviestintää systemaattisesti ja ammattitaitoisesti.

– Tieto Espanjan onnettomuudesta tuli nopeasti, tietoa on saatu riittävästi, kriisinhoidossa vastuut näyttävät olevan kirkkaat, Heinonen luettelee esimerkkejä ammattitaidosta.

Kriisiviestintäkoneisto on toiminut Heinosen mielestä esimerkillisesti myös ulkoministeriössä.

Heinonen kehuu, miten kriisiviestintä on parantunut roimasti tsunami-onnettomuudesta. Tsunamista on jäänyt ihmisten mieliin viranomaisten hidas tiedonkulku. Ulkoministeriö tiesi viimeisenä suomalaisten matkailijoiden kohtaloista. Ihmiset saivat lukea onnettomuuden uhreista sukellusjärjestön nettisivuilta.

Faktaa peliin, niin
huhut hälvenevät


Keskeinen asia kriisiviestinnässä on tiedon nopeus, Heinonen opastaa. Kriisiin liittyvä faktatieto pitäisi saada mahdollisimman nopeasti julki. Silloin ihmiset pääsevät keskustelemaan oleellisista asioista ja asia hoituu nopeasti pois päiväjärjestyksestä.

– Tätä voi verrata Kanerva-juttuun, jossa erilaiset jutut velloivat kuukausitolkulla. Se ei ole kenenkään etujen mukaista. Kriisissä on tärkeintä, että pystytään palaamaan mahdollisimman nopeasti normaaliin toimintaan.

Espanjan kriisionnettomuudessa esimerkillistä on Heinosen mielestä toimitusjohtajan esiintyminen. Aurinkomatkojen toimitusjohtaja tuli kasvoillaan julkisuuteen heti bussionnettomuuden alkumetreillä.

– Toimitusjohtaja viestitti käyttäytymisellään, että hän on aidosti mukana ja kantamassa vastuuta.

Aurinkomatkojen
käsikirja jakaa roolit


Niin spontaanilta ja vilpittömältä kuin Aurinkomatkojen julkinen esiintyminen on viime päivinä näyttänyt, toimitusjohtaja Jukka Salaman roolimalli on pitkän kypsyttelyn ja laskelmoinnin tulosta.

– Olemme Finnair-konsernissa pohtineet, miten toimitaan tällaisissa kriisitilanteissa. Toimintamallit on kirjattu käsikirjoihin. Näiden mallien pohjalta toimimme, Salama kertoo.

Aurinkomatkoilla on määritelty eri onnettomuuksien asteet. Espanjan onnettomuudessa oli nopeasti selvää, että siinä ylittyivät suuronnettomuuden tunnusmerkit. Aurinkomatkojen käsikirjassa on määritelty, minkälaiset roolit tulevat eri toimijoille. Suuronnettomuuksissa toimitusjohtajan rooli korostuu, hän kommentoi julkisuudessa tilannetta.

– Jos tapahtuu suuronnettomuus, kaikki muu saa yrityksessä väistyä. Yritys hoitaa vain välttämättömät toiminnot. Projekteista, kokouksista ja työpalavereista voidaan joustaa, Salama kertoo.

Edellisen kerran Aurinkomatkat siirtyi täysmittaiseen suuronnettomuus-valmiuteen tsunami-onnettomuuden jälkeen. Pienempi kriisitilanne tsunamin jälkeen on ollut Turkin metsäpalot.

Päivystäjä hälytti
toimitusjohtajan


Aurinkomatkoilla on käytössä hälytysjärjestelmä, jonka avulla tieto kriisistä tavoittaa Aurinkomatkojen johdon nopeasti. Matkanjärjestäjällä toimii hälytyspuhelin, joka päivystää kellon ympäri. Puhelimeen tulee tietoa ulkomaan onnettomuuksista.

Hätäpuhelimessa on kiertävä päivystysvuoro. Kun päivystäjä saa kuulla onnettomuudesta, hän hälyttää onnettomuuden vakavuuden perusteella yhtiön johtajia.

Malagan onnettomuudesta Aurinkomatkoilla selvisi nopeasti, että kyseessä on suuronnettomuus. Päivystäjä antoi heti hälytyksen toimitusjohtaja Jukka Salamalle.

Varsinaisissa kriisitilanteissa Aurinkomatkoilla on pari kolme henkilöä, joille on keskitetty kriisitiedottaminen. Näillä on ajantasaiset tiedot onnettomuuden yksityiskohdista. Nämä yhteyshenkilöt antavat tietoja medialle.

Aurinkomatkoilla Espanjan kriisin jälkihoitoon kuuluu omaisten lennättäminen Espanjaan.

– Finnairin johdon kanssa päätettiin yhdessä lentokoneen lähettämisestä Espanjaan. Niin ei tehtäisi automaattisesti ihan joka tilanteessa, Salama kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    9. 9

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää