Valikko

Tietoenatorin Lehti: Emme kommentoi EDB-huhuja

Tietoenatorin hallituksen puheenjohtaja Matti Lehti ei halua kommentoida mitään markkinahuhuja.


Tietotekniikan palveluyhtiö Tietoenatorin hallituksen puheenjohtaja Matti Lehti ei ota millään tavoin kantaa Kauppalehden väitteeseen, että Tietoenator olisi saanut ostotarjouksen myös norjalaiselta informaatioteknologia-alan pörssiyhtiöltä EDB Business Partnerilta

– Markkinahuhuja me emme kommentoi millään tavalla. Mitä me olemme eilen sanoneet tiedotustilaisuudessa ja tiedotteessamme, se pitää paikkansa, Lehti sanoi uutistoimisto Startelille.

– Tarkistetun strategian toteuttamisen ohella hallitus tutkii muita vaihtoehtoja omistaja-arvon kasvattamiseksi ja käy aktiivisesti näitä vaihtoehtoja koskevia keskusteluja, Lehti tiivisti eilisen viestin.

– Tämä on se tilanne, niin kuin tiedotteessa olemme sanoneet, Lehti sanoi.

Kauppalehden mukaan Tietoenator olisi saanut EDB:n tarjouksen perjantaina ja yhtiön on jo käsitellyt tarjousta, mutta ei ole vielä kertonut siitä julkisuuteen. Lehti kirjoitti myös muiden mahdollisten ostajien kiinnostuksesta ja arveli, että ostajaehdokkaiden ilmaantuminen sai Tietoenatorin johdon ja hallituksen eilen liikkeelle.

Lehti ei kommentoi tätäkään väitettä.

– Käymme aktiivisesti vaihtoehtoja koskevia keskusteluja, mutta markkinahuhuihin me emme mitenkään voi tai halua ottaa kantaa.

Eilisen tiedotustilaisuuden ajoitusta hän perusteli yleisillä suosituksilla.

– Se johtui siitä, että julkisista ostotarjouksista annettujen menettelysuositusten mukaisesti hallituksen täytyy antaa lausuntonsa tarjouksesta viimeistään viisi päivää ennen tarjousajan umpeutumista, Lehti sanoi.

Nordic Capital Fundin välillisesti omistama Cidron Services teki maaliskuun lopulla käteisostotarjouksen Tietoenatorista. Cidron Services on tarjonnut Tietoenatorista 15,00 euroa osakkeelta ilman osinkoa. Tietoenatorin hallitus torjuu tarjouksen liian alhaisena.

Tarjouksen mukainen tarjousaika alkaa 2. huhtikuuta ja päättyy 28. huhtikuuta. Tarjouksen toteutuminen edellyttää, että sen takana on vähintään 90 prosenttia osakkeista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää