Valikko

Stockmann pyytää anteeksi

Kauppakonserni Stockmann pyytää asiakkailtaan anteeksi tapahtumaa, jossa yhtiön myymissä lihapullissa oli väärä päiväys.


Pyydämme asiakkailtamme anteeksi tapahtunutta ja huolehdimme siitä, että Stockmannilla voi käydä ruokaostoksilla turvallisin mielin, kirjoittaa Stockmannin varatoimitusjohtaja Heikki Väänänen yhtiön tiedotteessa.

Anteeksipyyntö liittyy tapaukseen, jossa asiakkaan ostamissa Stockmann Meals -lihapullissa oli kaksi hintalappua päällekkäin. Kun asiakas irrotti päällimmäisen hintalapun hän huomasi, että alemmassa hintalapussa oli alempi hinta ja aikaisempi viimeinen käyttöpäivä kuin päällimmäisessä. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat tänään tiistaina.

– Kyseessä oli Hulluilla Päivillä myyty einestuote, johon oli kampanjan päätyttyä muutettu normaalihinta liimaamalla uusi hintalappu aiemman päälle, ja samalla hinnoittelulaite muutti automaattisesti käyttöpäivän
yhtä päivää myöhäisemmäksi, Väänänen perustelee.

– Hintalappua muutettaessa on toimittu ehdottomasti Stockmannin periaatteiden, sisäisten määräysten ja työohjeiden vastaisesti. Tapahtuman kulku on täysin selvitetty. Ohjeita täsmennetään ja työskentelytapoja sekä siihen liittyvää valvontaa parannetaan heti siten, että tällainen valitettava tapahtuma ei ole vastedes mahdollinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää