Näkymät rumenevat nopeasti

Suomen talouden näkymät synkistyvät nyt kovaa vauhtia. Tulevaisuudenkuva on muuttunut selvästi huonommaksi kuukaudessa. Ekonomistit rukkaavat nyt ennusteitaan entistä synkemmiksi.


Alkuvuoden synkät inflaatiolukemat saavat jatkoa myös loppuvuonna. Myös bruttokansantuotteen kasvuvauhti väsähtää ensi vuonna hitaammaksi kuin tähän asti on ennustettu.

Nordea aloitti maanantaina ennusteiden vetämisen alaspäin. Pankki romahdutti talouden ensi vuoden kasvuennusteensa 3,2 prosentista 1,8 prosenttiin.

Muut pankit aikovat korjata ennusteitaan alaspäin Nordean perässä.

Sampo Pankin pääekonomistin Lauri Uotilan mukaan ennustenäkymät ovat nyt erilaiset kuin kuukausi sitten. Sampo Pankin ennuste bruttokansantuotteen kasvuksi ensi vuonna on nyt 2,5 prosenttia, mutta edessä on Uotilan mukaan "pientä viilausta alaspäin".

Uotila muistuttaa, että Nordean ennusteet olivat ennen maanantain käännöstä valoisammasta päästä. Sen takia suuri muutos ei vienyt niitä vielä kovin kauaksi muista ennusteista.

– Meidän ennusteemme on ollut selvästi varovaisempi aikaisemmin, Uotila sanoo.

Handelsbanken on ennustanut viime vuoden puolella tälle vuodelle 2,7 prosentin ja ensi vuodelle 3,0 prosentin kasvua. Heikompia lukuja on pääekonomisti Tiina Heleniuksen mukaan luvassa, kun pankki kesäkuussa uusii ennusteitaan.

Handelsbankenin Ruotsin-ennusteita on jo vedetty reilusti alaspäin, ja se antaa Heleniuksen mukaan suuntaa Suomelle.

Inflaatio talouden
pahimpana peikkona


Inflaatio on noussut Suomen talouden pahimmaksi peloksi, eikä sen talttumisesta ole merkkejä näkyvissä.

Sekä Sampo Pankin Uotila että Handelsbankenin Helenius sanovat pankkiensa olleen etunenässä korottamassa inflaatioennusteitaan nykyisille tasoille. Nyt ennusteet ovat jälleen korjausten tarpeessa.

Nordea nosti inflaatioennusteensa 3,4 prosenttiin maanantaina. Uotilan mukaan voidaankin puhua pyöreästi 3,5 prosentin inflaatiosta tälle vuodelle. Handelsbankenin Helenius sanoo, että he tulevat nostamaan ennustettaan roimasti viime vuonna tehdystä 2,8 prosentin ennusteesta.

– Kun kiilasimme inflaatioennusteemme lähelle kolmea prosenttia, olimme aika itseksemme siellä. Nyt sekin on osoittautunut optimistiseksi, Helenius sanoo.

Heleniuksen mukaan yksistään ruoan ja alkoholin hintojen nousulla on kova vaikutus kuluttajahintaindekseihin. Kun näihin vielä lisää asuntojen hinnat, on valtaosa jyrkästä inflaatiosta kasassa.

Kuluttajilla riittää
vielä virtaa


Kansalaisten kulutus on toistaiseksi ollut tasapainottava tekijä talouden näkymien heiketessä. Suomen talouden peruspilarit, etunenässä työllisyys, ovat olleet vahvalla pohjalla, ja kauppojen kassakoneet ovat pitäneet talouden pyörät liikkeessä.

Nordea varoitti suhdanne-ennusteensa yhteydessä suomalaisia tuhlaamisesta. Pankin mukaan kulutus voi vähentyä yllättävästi, jos työmarkkinoilta kuuluu ikäviä uutisia.

Helenius ei usko kulutuksen romahdukseen, jos kansainvälinen talouskehitys ei aiheuta merkittävää muutosta työllisyystilanteessa.

– Kuluttajalle työmarkkinat ja käytettävissä olevien tulojen kasvu ovat avaimet. Niistä kaikki kansantalouden kuluttavat, Helenius sanoo.

Toisaalta esimerkiksi asunnonostajat ovat Heleniuksen mukaan entistä tarkempia siitä, etteivät he maksa liikaa asunnoistaan.

Kulutusta tulee jollain aikavälillä tulemaan avittamaan korkojen kääntyminen laskuun – näin lupaa ainakin Sampo Pankin Uotila. Varsinaista lainakorkojen nousua ei ole hänen mukaansa enää odotettavissa.

Euroopan keskuspankilta ei vähään aikaan ole tulossa apuja korkotilanteeseen, siitä pitää kova inflaatio huolen. Kaikki ennustajat ovat joutuneet lykkäämään ennusteitaan siitä, milloin EKP lähtee koronlaskujen tielle.

Nordean ja Handelsbankenin Heleniuksen mukaan ensimmäinen koronlasku näyttää menevän ensi vuoden puolelle. Uotila odottelee koronlaskua loppuvuodesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      114 kaupan lista – katso, mitkä Siwat ja Valintatalot ovat vaarassa

    7. 7

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    10. 10

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää