Valikko

Lentoyhtiöiden tulokset romahtivat

Fuusioituvat lentoyhtiöt Delta ja Northwest tekivät kovia tappioita vuoden alussa. Lentokonevalmistaja Boeing petrasi tulostaan.
Fuusioitumassa olevat amerikkalaiset lentoyhtiöt Delta Air Lines ja Northwest Airlines olivat kumpikin raskaasti tappiolla alkuvuonna. Varsinkin kallistunut polttoaine puraisi kipeästi kannattavuuspulmien kanssa painivia yhtiöitä.

Deltan ensimmäisen neljänneksen nettotappio ennen veroja kasvoi 6,4 miljardiin dollariin vuotta aiemmasta 130 miljoonasta. Northwest puolestaan kertoi tehneensä alkuvuonna 4,1 miljardin dollarin nettotappion, kun vuotta aiemmin tappiota oli 292 miljoonaa. Osakekohtainen tappio lähes viisinkertaistui.

– Meidän täytyy ryhtyä toimiin dramaattisesti kallistuneen polttoaineen ja Yhdysvaltain talouskasvun hidastumisen vaikutusten vähentämiseksi. Deltan ja Northwestin fuusiosta syntyy riittävän suuri kansainvälinen lentoyhtiö, joka pystyy selviytymään taloussuhdanteiden vaihtelusta ja kilpailemaan globaaleilla markkinoilla, Deltan toimitusjohtaja Richard Anderson sanoi osavuosikatsauksessa.


Northwest puolestaan ilmoitti polttoainelaskun kasvaneen jopa 57 prosenttia.


Leikatakseen polttoainekustannuksia molemmat yhtiöt ovat kevään mittaan vähentäneet kapasiteettiaan ja nostaneet lippujen hintoihin liittyviä polttoainelisämaksuja. Edessä häämöttävät lisäksi vanhentuneen ja polttoainesyöpön konekapasiteetin uusiminen sekä kustannusjahti.

Boeingilla
iloinen tulospäivä


Amerikkalainen lentokonevalmistaja Boeing paransi tammi-maaliskuussa tulostaan, mutta liikevaihto kasvoi vain niukasti. Yhtiö myös toisti arvionsa koko vuoden tuloskehityksestään ja konetoimituksistaan.


Boeingin ensimmäisen neljänneksen nettotulos kasvoi 38 prosenttia 1,2 miljardiin dollariin. Osakekohtaista tulosta syntyi 1,62 dollaria eli 43 prosenttia vertailukautta enemmän.


Maailman toiseksi suurimman lentokonevalmistajan alkuvuoden tuloskunto oli markkinoiden odotuksia parempi eikä pahasti myöhässä olevan Boeingin uutuuskoneen 787 Dreamlinerin sotkujen jatkuminen luvuista näkynyt.


787 Dreamlinerin tuotantoprosessi etenee Boeingin mukaan aiemmin tässä kuussa kerrotun uuden aikataulun puitteissa. Ensilentoa suunnitellaan loka–joulukuulle ja ensimmäiset koneet on määrä toimittaa tilaajille ensi vuoden heinä–syyskuussa. Yhtiö sai tammi–maaliskuussa 75 uutta Dreamliner-tilausta ja kaikkiaan 787-mallin koneita on tilattu 892 kappaletta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Bensankulutus: Vuosikausien kasvu voi tyssätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää