Valikko

Jaikusta tuli Googlen sivuprojekti

Jaiku vie enää 20 prosenttia entisten työntekijöidensä työajasta. Mikrobloggauspalvelun olemassaolo ei kuitenkaan ole uhattuna ja sitä ollaan siirtämässä Google App Engine -alustalle.
Suomalaisten kehittämän mikrobloggausalusta Jaikun asema hakukoneyhtiö Googlen sisällä on muuttunut.

Googlella työskentelevät jaikulaiset kehittävät mikrobloggauspalvelua nyt niin sanottuna 20 prosentin sivuprojektina. Pääosan työajastaan jaikulaiset käyttävät muiden, salassapidettävien, projektien parissa.

Jaikun tilanteesta kertoi eilen palvelun kehittäjiin kuuluva Teemu Kurppa, joka puhui Helsingin yliopiston opiskelijoille. Aiheesta uutisoi ensimmäisenä uusmediablogi Vierityspalkki.

Jaikun kehityksen hidastumisesta uutisoitiin jo aiemmin tänä vuonna. Teknologiasivusto Ars Technica arvioi tammikuussa, että moni Jaikun käyttäjä on siirtynyt hidastuneen kehitystahdin vuoksi kilpailevan Twitter-palvelun käyttäjäksi.

Kumpulan kampuksella puhunut Kurppa ei kommentoinut Jaikun nykyisiä käyttäjämääriä. Uusien käyttäjien liittyminen Jaikuun on onnistunut vain kutsun avulla sen jälkeen, kun Google osti yhtiön.

Jaikun päätyminen 20 prosentin projektiksi ei ole kuitenkaan välttämättä huono enne. Samanlaisena sivuprojektina aloitti alkujaan myös Google News -palvelu.

Tänään Kurppa rauhoitteli tilannetta muistuttamalla mikrobloggauspalvelussa, että "Jaiku jatkaa olemassaoloaan ja Jaikua portataan Google App Enginelle".

Tämä mahdollistaa Kurpan mukaan palvelun käyttäjämäärien rajun kasvattamisen tulevaisuudessa. Siirtyminen Google App Enginelle toteutetaan Kurpan mukaan päätoimisella työajalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui betonille?

    9. 9

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää