Valikko

Kännyköillä kelpo maaliskuu

Kuluttajat ovat siirtymässä laadukkaampiin puhelimiin, Elektroniikan Tukkukauppiaat ry tuumaa. Maaliskuussa kännykkäkauppa vaihteeksi piristyi sekä toimitus- että euromääräisesti.


Maaliskuussa kaupat vastaanottivat 137 510 matkapuhelinta, mikä on viisi prosenttia ja 6299 kappaletta enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Euromääräinen arvo nousi tasan kolmanneksen.

3G-puhelimien osuus kokonaistoimituksista oli maaliskuussa 39 prosenttia, kun se helmikuussa oli 33 prosenttia. Elektroniikan Tukkukauppiaiden mukaan kuluttajat opettelevat käyttämään laadukkaampien puhelinten tarjoamia ominaisuuksia.

Musiikkisoittimella varustettujen puhelimien osuus laitetoimituksista oli yli 60 prosenttia.

Ennustettua piristymistä

Hidas alkuvuosi on kuitenkin kiusannut kauppaa. Tammi-maaliskuussa matkapuhelimia toimitettiin kauppoihin yhteensä 340 556 kappaletta, eli viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kumulatiivisen myynnin arvo kuitenkin nousi kahdeksantoista prosenttia.

Laitteiden keskihinta kohosi tammi-maaliskuussa 162 euroon, eli 28 euroa edellisvuodesta.

Laitetoimittajien ennustama hiljaiselon päättyminen kännykkäkaupassa näyttää maaliskuun perusteella olevan toteutumassa.

Elektroniikan Tukkukauppiaiden matkaviestinjaoksen puheenjohtaja Mauri Pietikäinen selitti hidasta alkuvuotta aiemmin huhtikuussa muun muassa digi-tv-rumballa ja sillä, että varastoihin oli kasaantunut kännyköitä joulun jäljiltä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää