Johdannaisilla rahat pois ja pakoon

Kirjat
Johdannaiskauppiaiden kanssa asiakas pitäköön varansa, neuvoo johdannaismarkkinoiden sisäpiiristä koruttomasti kertova Traders, Guns & Money.
Riskienhallinnan ja johdannaismarkkinoiden johtaviin asiantuntijoihin kuuluva Satyajit Das kirjoitti vauhdikkaan ja paikoin selkäpiitä karmivan tilityskirjansa Traders, Guns & Money jo pari vuotta sitten. Silti se on kuin käsikirja ajankohtaisen subprime-kriisin seuraamiseen.

Das on hankkinut asemansa ja kattavan asiantuntemuksensa toimimalla vuosia johdannaismarkkinoiden etulinjassa niin investointipankkien tuotekehityksessä ja myynnissä kuin sijoittajapuolella johdannaisten ostajana ja käyttäjänä.

Vaikka Das on kirjoittanut osan keskeisistä johdannaisalan teoreettisista oppikirjoista, sellaisesta ei tässä kirjassa ole kysymys. Käsillä on erittäin ajankohtainen, kiinnostava ja yllävän helppotajuinen tilitys finanssiteollisuuden pimeastä puolesta.

Tuottoisaa liiketoimintaa
- ainakin pankeille


Pelkistäen Dasin sanomasta voinee tulkita, että suuri osa maailman yhteensä biljoonien dollareiden johdannaissopimuksista on olemassa etupäässä siksi, että niiden tehtaileminen ja myyminen on investointipankeille ja ennen kaikkea niiden palveluksessa huimia bonuksia tienaaville johdannaiskauppiaille äärimmäisen tuottoisaa liiketoimintaa.

Toisen pelkistävän tulkinnan mukaan vaikuttaa todennäköiseltä, että hyvin suurta osaa näistä biljoonien dollareiden toinen toistaan monimutkaisemmista johdannaissopimuksista ei yksikään tavallinen kuolevainen ymmärrä. Monimutkaisimpia sopimuksia ymmärtävät tuskin edes sopimuskumppanit, eikä varsinkaan asiakas.

Ostaja pitäköön
varansa


Sijoitusmarkkinoiden kuluneimpiin sanontoihin kuuluu, ettei sijoittajan koskaan pitäisi sijoittaa sellaisiin kohteisiin, joita ei ymmärrä. Johdannaismarkkinoilla tätä kultaista periaatetta on Dasin mukaan hyvin vaikea noudattaa, sillä varsinkaan eksoottisista johdannaisista on erittäin vaikea tietää, ymmärtääkö niitä vai ei.

Sijoittaja sekoaa Dasin mukaan helposti johdannaisten tunnettujen tunnettujen, tunnettujen tuntemattomien ja tuntemattomien tuntemattomien ominaisuuksien sekamelskaan. Tehokkaan korkeapainemyynnin myyntipuheiden jälkeen lulee tietävänsä enemmän kuin tietääkään ja ottaa kohtalokkaat askelensa pimeyteen.

Dasin kirja valaisee johdannaismarkkinoiden taustoja ja tekijöitä tavalla, jollaiseen pahaa aavistamaton rivisijoittaja tai -kansalainen harvoin törmää. Kirja on harvinaista herkkua, joka kannattaa ehdottomasti nauttia.

Satyajit Das: Traders, Guns & Money, FT Prentice Hall 2006

  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    8. 8

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää