Kauppias saa valikoida asiakkaansa

Kauppiaan ei tarvitse hyväksyä meluisaa koululaislaumaa asiakkaakseen, mutta toisaalta asiakkaita ei saa syrjiä etnisinkään perustein.


Koululaisilta on evätty tänä vuonna pääsy useampaankin kauppaan. Espoon Tapiolan Siwan kauppias kielsi koululaiset kaupastaan maaliskuussa. Syyksi kauppias mainitsee ilkivallan.

Perjantain Aamulehti uutisoi pirkkalalaisesta Valintatalosta, joka kielsi koululaisia tulemasta kauppaan ilman vanhempiaan. Kauppias listaa nuorten synneiksi näpistelyn ja yleisen häiriköinnin.

Parvi häliseviä koululaisia ei ole kauppiaan toivelistalla. Tuskin kaikki koululaiset häiriköivät, mutta kauppiaan rangaistus on kollektiivinen.

Suomen Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario vahvistaa, että kauppias on oikeassa.

– Kyllä se on laillista. Kauppiaalla on oikeus valikoida asiakkaansa. Rodun, uskonnon tai sukupuolen perusteella kauppias ei tietenkään voi karsia asiakkaitaan. Mutta perinteisen perustellun porttikiellon voi antaa kenelle tahansa, Sario sanoo.

Perusteltu syy on esimerkiksi häiriköiminen.

– Kauppa ei myöskään ole nuorisotila, jossa tapetaan aikaa peliautomaateilla.

Sarion mukaan tilanne on lähinnä murheellinen, jos kauppias joutuu kieltämään nuoria tulemasta kauppaan. Hän siirtäisi kysymyksen koulun ja kodin väliseksi asiaksi.

Suomen Kuluttajaliitto on riippumaton kuluttajan etuja ja oikeuksia ajava kansalaisjärjestö.

Kaupan täytyy olla
turvallinen paikka


Suomen Kaupan Liiton asiamies Matti Räisänen ei näe kieltoa ongelmana. Hän korostaa, että kaupassa on turvattava kaupankäynnin häiriöttömyys.


– Mikäli nuoret aiheuttavat häiriöitä muille asiakkaille ja henkilökunnalle, silloin heidän pääsynsä kauppaan voi estää, Räisänen tiivistää.

Asiasta ei Räisäsen mukaan ole kysytty neuvoa Kaupan Liitosta. Ongelma saattaa olla suurempi pienissä kaupoissa. Isoilla päivittäistavarakaupoilla on omat vartijansa ja turvallisuusjärjestelmänsä, jotka rauhoittavat kaupan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    9. 9

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    10. 10

      1000 ammatin palkat – katso pärjäätkö vertailussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää