Valikko

Yhdysvaltain talous odotettua paremmassa vauhdissa

Yhdysvaltojen kokonaistuotanto kasvoi alustavien tietojen mukaan ennakoitua nopeammin vuoden ensi neljänneksellä.
Tänään julkistettujen alustavien lukujen mukaan inflaatiokorjattu vuosivauhti kasvoi odotetun 0,5 prosentin sijasta 0,6 prosentin vuosivauhtia. Loka–joulukuun kasvu oli hivenen hitaampaa.

Kasvua vauhditti ennakoitua vahvempi yksityinen kulutus, joka kasvoi melkein prosentin vuosivauhtia odotetun 0,7 prosentin sijasta.

Yksityisen kulutuksen osuus Yhdysvaltain kokonaistuotannosta on reilut 70 prosenttia, joten tämä antoi talouden kasvuvauhtiin lähes 0,7 prosenttiyksikköä. Kulutus kuitenkin jäähtyi selvästi, loka–joulukuussa se kasvoi 2,3 prosentin vuosivauhtia.

Kaupan varastot
kasvussa


Kulutuksen hidastumisen vaikutusta kokonaistalouteen paikkasi yksityisten investointien kehitys.

Investointien kokonaismäärä supistui kaupan varastojen kasvun vuoksi loka–joulukuuta hitaammin. Nyt yksityisen kulutuksen ja investointien supistumisen vaikutukset kokonaiskasvuun olivat kutakuinkin yhtä suuret ja kumosivat toisensa. Ilman kaupan varastojen kasvua kokonaistuotannon kasvuvauhti olisi painunut nollan alapuolelle.

Oman osuutensa kasvuun toi myös kauppavajeen supistuminen, joka lisäsi kasvuvauhtiin 0,2 prosenttiyksikköä. Julkisen sektorin menojen osuus kokonaistuotannon kasvusta oli hieman alle 0,4 prosenttiyksikköä.

Yhdysvaltojen nimellisen kokonaistuotannon kasvu voimistui tammi–maaliskuussa 3,2 prosentin vuosivauhtiin loka-jouluun tasan kolmen prosentin vauhdista. Se, että inflaatiokorjatun kokonaistuotannon kasvu pysyi jotakuinkin ennallaan, osoittaa inflaatiopaineiden voimistumisen vaikutusta tilastoihin.

Kokonaistuotantolukujen inflaatiokorjaukseen käytettävä BKT-deflaattori nousi tammi–maaliskuussa 2,7 prosentin vuosivauhtia kun loka-joulukuun tahti oli 2,4 prosenttia. Deflaattorin ennakoitiin osoittavan hintojen nousulle tasan kolmen prosentin vuosivauhtia. Toteutuessaan tämä olisi painanut reaalisen kokonaistuotannon kasvun hivenen alle nollan.

Tarkistettuja ennakkotietoja Yhdysvaltojen talouskasvusta julkistetaan toukokuun lopussa, ja lopulliset tiedot kesäkuun lopussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää