Valikko

Yle avaa urheilusisältöjään netissä

Yle palvelee jääkiekon MM-kisoissa myös tv-luvattomia suomalaisia netin välityksellä. Kaikki Suomen pelit näkyvät suorana verkossa.
Tuottaja Jouko Jarva kertoo, että Yle pyrkii käyttämään verkkoa lisäpalveluna jääkiekon katsojille.

– Verkon käyttäjien määrä on jatkuvasti lisääntynyt, ja sitä kautta pyritään tuomaan lisää sisältöä. Se on kuitenkin lisäpalvelu. En usko, että se on vienyt yhtään katsojia televisiolta.

Jarvan mukaan internetissä pyritään näyttämään esimerkiksi materiaalia, joka ei mahdu tv-lähetykseen. Suomen pelit ovat tästä poikkeus, sillä ne näytetään molemmissa kanavissa samanaikaisesti.

Jarva ei voi kertoa jääkiekko-otteluiden katsojamääriä verkossa, mutta sanoo, että Ylen urheilun verkkosivuilla käynnit ovat kasvaneet kisojen aikana noin 50 prosenttia.

Yle aikoo jatkossakin tarjota runsaasti televisiosisältöjä verkossa. Rajoittavana tekijänä ovat lähinnä esitysoikeudet, sillä suurtapahtumissa nettioikeudet pitää aina neuvotella erikseen. Esimerkiksi Kanadan MM-kisoissa Ylellä on live-oikeudet ainoastaan Suomen otteluihin.

– Sopimusneuvottelut ovat usein monimutkaiset. Mitä isompi urheilutapahtuma, sitä tarkemmin oikeuksia on rajattu, Jarva sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    3. 3

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    4. 4

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    5. 5

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Ikean tulos paisui +20 %

    10. 10

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää