EU:n verkkovierailujen hintarajoille halutaan palautetta

Euroopan Unionin komissio toivoo operaattoreilta, yrityksiltä, kuluttajajärjestöiltä ja muiden sidosryhmien edustajilta palautetta viime kesänä voimaan tulleen verkkovierailu- eli roaming-asetuksen toimivuudesta ja tehokkuudesta.
Harkinnassa ykköskysymys on, pitäisikö verkkovierailuasetuksen olla voimassa vain 30. kesäkuuta 2010 asti vai pitäisikö sen voimassaoloa jatkaa.

Komissio järjestää asiasta julkisen kuulemisen. Siihen saadut vastaukset otetaan huomioon raportissa, jonka komissio laatii uusien sääntöjen vaikutuksesta. Vastausaika päättyy 2. heinäkuuta.

Palautetta toivotaan komission mukaan muun muassa siitä, miten laskutetaan tahattomia verkkovierailuja, jotka johtuvat siitä, että kuluttaja käyttää matkapuhelintaan naapurimaan rajan läheisyydessä ja hänet yhdistetään ulkomaiseen verkkoon.

Komissio haluaa myös selvittää asetuksen vaikutuksia pieniin operaattoreihin ja kotimarkkinahintoihin sekä tosialliseen ja laskutettuun puheaikaan. Lisäksi se toivoo kannanottoja siitä, onko asetus tarpeellinen ulkomaisessa verkossa käytettävien data- ja lyhytsanomapalvelujen kannalta nykyisten vähittäishintojen ja markkinakehityksen vallitessa.

Kesäkuun 30. päivänä 2007 annetussa EU:n verkkovierailuasetuksessa edellytetään, että operaattorit tarjoavat asiakkaille eurotariffin toisen jäsenvaltion verkkovierailuja varten ja otetaan käyttöön hintarajat, jotka saavat olla soitetuissa puheluissa enintään 0,49 euroa minuutilta ja vastaanotetuissa puheluissa enintään 0,24 euroa minuutilta.

Nämä hintarajat alenevat elokuun lopussa 0,46 euroon ja 0,22 euroon ja 30. elokuuta 2009 edelleen 0,43 euroon ja 0,19 euroon. Arvonlisävero ei sisälly näihin hintoihin.

Verkkovierailuasetuksen voimassaolo päättyy 30. kesäkuuta 2010, elleivät Euroopan parlamentti ja neuvosto Euroopan komission ehdotuksesta päätä sen jatkamisesta. Komission on tarkasteltava asetusta uudelleen ja annettava siitä kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle vuoden 2008 aikana.
Komission julkinen kuulemisasiakirja löytyy osoitteesta http://ec.europa.eu/information_society/activities/roaming/index_en.htm

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää