Sitä saa mitä tilaa

Kolumni
Syy poukkoilevaan mainonnan linjaan ei ihan aina olekaan mainostoimistossa.
Kollegoiden kanssa tulee aina harmiteltua, kun omasta mainostoimistotiimistä joku tärkeä suunnittelija lähtee toiseen toimistoon.

Sehän tietää meille asiakkaille lisää vaivaa, ja pahimmillaan koko mainonnan linjan uusimista, kun suunnittelija vaihtuu ja uusi esittää vakuuttavat perustelut näkemyksilleen.

Itse olen huomannut että meillä täällä asiakaspuolella vaihtuvuus ja urakierto ovat vähintään yhtä vilkkaita kuin mainostoimistoissa.

Omastakin organisaatiosta on tänä vuonna jo kaksi markkinointivastaavaa siirtynyt toisiin hommiin, ja heidät on korvattu uusilla innokkailla. Sekin usein johtaa siihen, että mainonnan linja vaihtuu.

Kun itse aikoinaan sain ensimmäistä kertaa kunnon markkinointivastuun, niin ihan ekaksi käytin minulle annettua rajatonta valtaa, vaihdoin mainostoimiston ja teetin siellä uuden strategian markkinointiviestinnälle sekä uuden, entistä ehomman asemoinnin ja mainonnan linjan.

Hyvä tuli tietysti, mutta eihän siitä enää nykyisen markkinointivastaavan aikana ole mitään jäljellä.
Meistä markkinoijista kun uuden tekeminen on aina kivempaa kuin vanhan jatkaminen.

Saa sillä enemmän mainettakin, ja urakierto nopeutuu.

Tällaisia uutta hakevia markkinoijia tuntuu olevan lähes kaksitoista tusinassa, vaikkapa päivittäistavarakaupan nimettömät ja isojen teleoperaattorien tiuhaan vaihtuvat markkinointipomot. Niinpä näiden brändeistä on kuluttajille tullut EVVK – ei voisi vähempää kiinnostaa.

Vahvimmat markkinointimiehet
ovatkin naisia


Päinvastaisista pitkän ja kestävän linjan puurtajista voisin mainita Valion Annikka Hurmeen ja Hesarin Caroline Liliuksen, eikä muuten varmaan ole sattumaa sekään, että molemmat ovat naisia.

Ihmisellä pitää toki olla oikeus nousujohteiseen urakehitykseen ja etenemiseen, mutta uuden markkinointivastaavan omat halut ja mieltymykset ovat heikkoja syitä brändin, asemoinnin ja markkinointistrategian vaihtamiseen.

Markkinoilla vallitseva kilpailutilanne ja kohderyhmän arvostukset olisivat paljon parempia syitä.

Minulle tämä huoli on ajankohtainen. Olen alkanut katsella uutta työpaikkaa ja kannan kasvavaa huolta siitä, että joku tollo pilaa täällä huolella rakentamani brändin.

Olin aiemmin kansainvälisessä merkkitavarayrityksessä. Siellä brändin asemointi ja arvot oli kirjattu manuaaliin, eikä niiden muuttamiseen riittänyt mainostoimiston plannerin tai edes firman maajohtajan natsat. Luovia ratkaisuja annetun kokoisessa hiekkalaatikossa sai sitten kyllä heitellä ihan vapaasti.

Tarkka tavoite
vie nörtinkin perille


Yksi kesäheilani oli sen verran nörtti, että harrasti muun muassa suunnistusta. No, eihän sellainen suhde kauaa kestänyt, mutta sen verran ehdin suunnistuksesta oppia ,että jos määrittää tavoitteen kunnolla ja etenee sitten määrätietoisesti kohti valittua rastia, niin saa parempia tuloksia aikaan ja pääsee joskus perillekin.

Matka voi kyllä olla hauska, jos koko ajan vaihtaa suuntaa ja tavoitetta, mutta tulosta sillä ei saa syntymään. Ihan hyviä oppeja brändinrakentajallekin - vaikka kivempi tietysti olisi tehdä itsensä näköistä brändiä.

Siksi kai Cokis yhä edelleen virkistää, ja iPod on synonyymi omalle musiikille ja minäkin olen yhä L'Orealin arvoinen.

Näiden brändien mainoksista voidaan olla mitä mieltä tahansa ja varmaan ollaankin, mutta määrätietoisella työllä näyttää syntyvän tulosta, vaikka mainos olisi välillä kökömpikin.
Jos tällaisen kestävän ajatukseen onnistuu brändilleen luomaan, niin ei tarvitse huolissaan olla vaikka joskus vaihtuisi markkinointijohtaja, copywriter tai koko mainostoimisto.
Niin käy aika ajoin kuitenkin.

Kollegiaalisin terveisin markkinointisiskoille ja -veljille,

Syvä Kurkku

PS.
Viimeviikkoisen kolumnini jälkeen aika moni entinen ja nykyinen PHS/TBWA:lainen lähestyi ja epäili, että sormien lukumäärästä päätellen olen joutunut sirkkelionnettomuuteen. Väitin nimittäin että luovia johtajia on PHS:llä vaivaiset neljä, kun oikea lukumäärä juuri tällä hetkellä on viisi. Eipä luulisi talenttipulan vaivaavan.
Ja se viimeviikkoinen lentopusu meni muuten Tero Kekille, joka ainokaisena osasi oikein sen torvelaisen työpaikan ja tittelin.

XXX

Syvän Kurkun edelliset kolumnit:

Mikä mättää mainonnassa

Totuus Suomen talousmedioista


Syvä Kurkku on markkinointi-, media- ja mainosalaa tiiviisti seuraava femme fatale, jonka vakituinen työpaikka on suuren suomalaisen kulutustavaramarkkinoijan palveluksessa. Hän kirjoittaa häveliäästi nimimerkin takaa, mutta siihen häveliäisyys sitten loppuukin. Syvä Kurkku ei säästele mielipiteitään eikä peittele sympatioitaan tai antipatioitaan. Hän kertoo kirjoituksissaan asioista ja henkilöistä oikeilla nimillä ja tuo julki sen, minkä kaikki asiaa syvällisesti tuntevat jo tiesivätkin, mutta jota kukaan ei kehdannut sanoa ääneen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää