Valikko

Vuokraturvan asuntoideat saavat poliitikoilta vastakaikua

Kokoomus ja vihreät suhtautuvat varauksellisen positiivisesti Vuokraturvan Timo Metsolan ehdotuksiin asuntopulan lievittämiseksi.
Vuokravälitysyhtiö Vuokraturvan hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan viisi ehdotusta pääkaupunkiseudun vuokra-asunto-ongelman ratkaisemiseksi herättävät myönteistä vastakaikua Helsingin poliittisissa päättäjissä.

Kokoomuksen Risto Rautava ja vihreiden Otto Lehtipuu ovat kiitollisia uusista avauksista, mutta eivät täysin niele Metsolan esittämää kritiikkiä. Taloussanomat ei tavoittanut Sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtajaa Kai Kalimaa.

Kyllä yksityiselle
raiderahalle

Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Rautava on erityisen mielissään ajatuksesta, että yksityiset infrasijoitusrahastot tulisivat kuntien avuksi suurien liikennehankkeiden rahoittamisessa.

– Olen ehdottomasti samaa mieltä. Julkinen raha ei tule riittämään. Elinkaarimallilla voidaan saavuttaa hyviä tuloksia, Rautava pohtii.

Hän kuitenkin toteaa, että aikaisemmat tällä tavoin toteutetut hankkeet eivät ole olleet pelkkiä menestystarinoita. Rautavan mukaan kyse on osaamisen puutteesta.

Vihreiden valtuustoryhmän vetäjä Otto Lehtipuukin toteaa, että isojen liikennehankkeitten rahoituksessa on jo nyt ollut selviä ongelmia. Hänen mielestään kaikki uudet ehdotukset ovat tervetulleita.

– Pitäisi katsoa, voisiko esimerkiksi Espoo–Lohja-radan tai Klaukkalan radan rahoittaa maankäyttömaksuilla tai muilla vastaavilla malleilla, hän ehdottaa.

Hänkin huomauttaa, että menneisyydestä on näistä hankkeista enimmäkseen karvaita kokemuksia.

– Lahden moottoritie taisi tulla veronmaksajille turhan kalliiksi.

Toimistotiloja ei haluta
muuttaa asunnoiksi


Poliitikot suhtautuvat nihkeästi vanhojen toimistotilojen muuttamisesta vuokra-asunnoiksi. Vuokraturvan Metsolan mukaan esimerkiksi Vallilan teollisuusalueesta saisi helposti näyttävän loft-kaupunginosan.

– Jonkin verranhan näitä on jo tehty. Kaikkia taloja muuttamalla ei välttämättä synny hyvää asuntoaluetta, mutta yksittäisiä kohteita voisi kyllä harkita, Lehtipuu sanoo.

– Meidän pitäisi saada kaupunginosia, joissa on sekä asuinrakennuksia että toimistotaloja. Muuten syntyy lähiöongelmia ja myös energiansäästötavoitteet puhuvat maltillisen muuttamisen puolesta, kokoomuksen Rautava komppaa.

Metsolan mielestä vanhassa asuntokannassa on ratkaisu vuokra-asuntopulaan. Uudisrakentamalla ei hänen mukaansa päästä tavoitteisiin varsinkaan kohtuuhintaisten asuntojen kohdalla.

Metsola kritisoi tänään poliitikkoja pelkkien juhlapuheiden pitämisestä. Muutosta ei vielä ole saatu aikaan. Vihreiden Lehtipuu lupaa vain, että sovituista rakennustavotteista pidetään kiinni.

– Kyllä ne asuntotuotantotavoitteet on ihan tosissaan tehty, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      5 kuukautta kestäneestä euribor-korkojen manipuloinnista valtavat sakot

    10. 10

      12 virhettä – näin mokaat autosi ylläpidon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    8. 8

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää