Valikko

Aspocompin tappio pieneni selvästi alkuvuonna

Piirilevyvalmistaja Aspocompin tappio kutistui selvästi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna. Liikevaihto laski 15,9 prosenttia. Näkymät pysyivät ennallaan ja Aspocomp arvioi konsernin tuloksen ennen poistoja yltävän positiiviseksi kuluvana vuonna.
Jatkuvien toimintojen tappio ennen veroja oli tammi–maaliskuussa 0,4 miljoonaa euroa, kun tappiota kertyi vuotta aiemmin 2,3 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tappio jatkuvista toiminnoista pieneni 0,01 euroon vertailukauden 0,05 eurosta.

Liiketulos ylsi nollaan oltuaan vuotta aiemmin 1,4 miljoonaa euroa tappiolla. Liikevaihto laski alkuvuonna 10,1 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 12,1 miljoonasta eurosta.

– Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana jatkettiin viime vuoden lopulla aloitettua rakennemuutosta ja riskien hallintaa. Aspocomp on viime vuoden lopulla toteutetun yritysjärjestelyn ja velkojen uudelleenjärjestelyn jälkeisessä projektivaiheessa, jonka aikana yhtiön toimintakyky pyritään varmistamaan tuleville vuosille, toimitusjohtaja Isto Hantila totesi osavuosikatsauksessa..

Jatkuvilla liiketoiminnoilla yhtiö tarkoittaa yritysjärjestelyjen jälkeistä rakennetta, johon kuuluvat Aspocomp Oulu, Aspocomp Thaimaa ja konsernihallinto. Jäljelle jäävät liiketoiminnot muodostavat yhden liiketoimintosegmentin.

Thaimaan tappiokierre
käännettiin


Oulun tehtaan liiketoiminta oli yhtiön mukaan ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kannattavaa ja liikevoitto oli positiivinen. Myös Thaimaan tehtaan syvä tappiokierre on saatu käännettyä ja ensimmäisen vuosineljänneksen liikevoitto saavutti nollatason.

– Thaimaan yhtiön rahoitustilanne jatkui edelleen kriittisenä ja likviditeettikriisin mahdollisuus on hyvin suuri, Hantila sanoi.

Aspocomp arvioi kuluvan vuoden liikevaihdon olevan noin 40 miljoonaa euroa ja tuloksen ennen poistoja (ebitda) olevan positiivinen johtuen kevyemmästä kustannusrakenteesta ja operatiivisen toiminnan tehostumisesta.

– Aspocompin tärkein tavoite vuonna 2008 on konsernin uudelleenjärjestely. Meadville Holdings Limitedin kanssa tehty järjestely vahvisti Aspocomp-konsernin maksuvalmiutta, mutta maksuvalmiuden loppuunsaattamiseksi vaaditaan vielä toimenpiteitä, katsauksessa sanottiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää