Valikko

Soini räiskyi Espoon metroistunnossa

Keskustelu Länsimetrosta kävi Espoon kaupunginvaltuustossa kiivaana maanantai-iltana. Puoli kuudelta aloitetussa kokouksessa valtuutetut olivat käyttäneet kymmeniä puheenvuoroja ja keskustelu jatkui vielä puoli yhdeksän jälkeenkin.
Kokouksen aiheena oli metron rakentamisen aloittaminen ja hankkeen rahoitus. Tunnelissa kulkeva metro valittiin Etelä-Espoon raideliikennemuodoksi jo syyskuussa 2006, mutta tämän jälkeen metron hinta-arvio on pompannut 452 miljoonasta eurosta 714 miljoonaan euroon.

Puheenvuoroista erityistä huomiota herätti metroa vastustavan Timo Soinin (ps.) räiskyvä kannanotto. Soini arvioi, että kalliissa metrohankkeessa lapioidaan Espoon rahat maan uumeniin.

Espoon osuus metron kustannuksista olisi 355 miljoonaa euroa.

Metron kannattajien yleisenä kantana keskustelussa oli, että metropäätös tehtiin jo vuoden 2006 syksyllä. Vastustajat taas kiinnittivät huomiota metron kustannusten kasvuun.

Kustannusten nousun lisäksi valtuutettuja huoletti metron vaikutus koko Espoon joukkoliikenteeseen. Liityntäliikenteeseen haluttiin kiinnittää erityistä huomiota.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää