Nokia tuo markkinoille Linux-kännyköitä

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia aikoo käyttää Linux-ohjelmistoja osassa matkapuhelimistaan.


– Etenemme ehdottomasti siihen suuntaan, Nokian rahoitusjohtaja Rick Simonson sanoi maanantaina finanssitalo JP Morgan Chasen seminaarissa Bostonissa.

Tarkemmat yksityiskohdat Simonson jätti kuitenkin tekniikasta päättäville.

Simonson ei kertonut aikooko Nokia käyttää Linux-pohjaista Android-ohjelmistoalustaa kännyköissään.

Android on hakukoneyhtiö Googlen ympärille syntyneen Open Handset Alliancen kehittämä ohjelmistoalusta kännyköille.

Lontoossa päämajaansa pitävä maailman suurin kännykkäohjelmistoalustojen kehittäjä Symbian on alentanut viime aikoina lisenssimaksujaan.

Alennuksilla Symbian yrittää lisätä ohjelmistoalustan levinneisyyttä halvemman hintaluokan laitteissa. Google aikoo jakaa Androidia ilmaiseksi.

Nokia, jolla on omistusosuus yhtiötä lähellä olevassa Symbianissa, aikoo kuitenkin julkistaa liudan Symbianin Series 60 -ohjelmistoalustaa käyttäviä matkapuhelimia ennen Linux-kännyköiden julkaisemista, Simonson sanoi.

Linux on avoimeen lähdekoodiin perustuva käyttöjärjestelmä. Se on jaettavissa ilmaiseksi.

– Se tulee olemaan kamalan tärkeää, Simonson sanoi.

Nokia myy jo nyt nettikäyttöön suunniteltua tablet-laitetta, joka käyttää Linuxia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    2. 2

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    3. 3

      Saksassa lasketaan jo EKP:n jättielvytyksen tappioita

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Sipilä: Hallitus ei puutu työmarkkinajärjestöjen sopimustilanteeseen

    7. 7

      Suomi pääsi erityistarkkailusta – komissio kiittää kiky-sopimusta

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      5 suurta muutosta eläkkeisiin – katso, miten eläkeikäsi muuttuu

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää