Valikko

Keskustan Korhonen haluaisi leikata polttoaineveroa

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen haluaa laskea ympäristöhyötyjen takia korotettua polttoaineveroa. Hintojen nousu on tuonut valtiolle arviotua enemmän verotuloja.
Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen mielestä hallituksen pitäisi alentaa polttoaineveroa. Korhonen toteaa verkkolehti Apilassa, että polttoaineiden hinta on ylittänyt kansalaisten kipukynnyksen ja vaikuttaa haitallisesti kansantalouteen.

– Polttoaineiden hintojen nousu vaikuttaa kielteisesti koko kansantalouteen. Hintojen nousu kiihdyttää inflaatiota, minkä seurauksena on ostovoiman heikentyminen. Tämä kirvelee erityisesti pienituloisia ja yhteiskunnan etuuksien varassa eläviä.

Korhosen mukaan inflaatiota kiihdyttävät kohonneiden polttoainekustannusten lisäksi energian ja ruoan hintojen nousu.

Polttoaineveron kiristämisestä sovittiin hallituksen ohjelmassa vuosi sitten. Tarkoituksena oli ohjata kansalaisten valintoja entistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Valtion kassaan veronkiristyksen arvioitiin tuovan 300 miljoonaa euroa.

Sanomalehti Kalevan mukaan ainakaan valtiovarainministeriö ei lupaa helpotuksia polttonesteiden verotukseen.

– EU-maiden valtiovarainministerit ovat sopineet jo pari vuotta sitten, että tähän korkeaan öljyn hintaan ei tule reagoida valmisteveroja alentamalla. Meidän täytyy tottua pysyvästi öljyn korkeampaan hintaan, alivaltiosihteeri Martti Hetemäki arvioi Kalevan haastattelussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää