Valikko

"Varmoja" vetoja 3G-iPhonen julkistuksesta

Kaksi uutislähdettä pitää varmana tietona, että Applen odotettu kolmannen sukupolven mobiiliverkkoja tukeva iPhone julkistetaan kesäkuun yhdeksäntenä.
InfoSync World sanoo saaneensa tiedon virallisesta julkistuspäivästä nimeämättömältä lähteeltä. Palvelu korostaa, että uutista ei olisi julkaistu, ellei lähdettä pidettäisi luotettavana.

Myös Gizmodo uskoo sisäpiirilähteisiinsä nojaten, että 3G-iPhonen eri maiden julkaisupäivä on kesäkuun yhdeksäs, jolloin Apple siis järjestää Worldwide Developers Conferencen.

Mutta InfoSync arvioi, että uudistettu iPhone tulee itse asiassa myyntiin vasta puolisentoista viikkoa julkistuksen jälkeen.

FCC:n hyväksyntä puuttuu

InformationWeek kuitenkin huomauttaa, että 3G-iPhone ei ole vielä saanut myyntilupaa Yhdysvaltain tele-elin FCC:ltä, joten kiirettä pitää, jos kesäkuun yhdeksäs todella on julkaisupäivä.

Puhelimen muista ominaisuuksista voidaan vain spekuloida, joskin InfoSync pitää itsestään selvänä, että laite tukee 3G:tä nopeutettavaa hsdpa-tekniikkaa, jota iPhonen alkuperäinen yksinoikeusmyyjä AT&T käyttää.

Alkuperäistä viime kesäkuussa Yhdysvalloissa julkaistua iPhonea ei edelleenkään myydä Suomessa. Puhelin on sen sijaan ennättänyt myyntiin esimerkiksi Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa, Ranskassa ja Espanjassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    9. 9

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    10. 10

      Sipilä aikoo puhua Medvedevin kanssa koilliskaapelista: ”Siitä voisi tulla totta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää