Valikko

Työnantajat pelästyivät palkkarallia

Tupo-pöydän jättänyt työnantajajärjestö EK yrittää keksiä keinoa, miten tulevilla liittokierroksilla pannaan kuriin palkkojen kilpajuoksu.
Päättyvä palkkakierros on ollut ensimmäinen harjoittelu liittokohtaisesta sopimisen mallista. Pahiten pieleen meni Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n puheenjohtajan Antti Herlinin mielestä palkankorotusten koordinointi.

Liittokierros muuttui palkkojen kilpajuoksuksi. Kierroksen aikana korotuspaineet tuplaantuivat. Herlin on katkera siitä, että julkisesta sektorista tuli kierroksen palkkajohtaja.

EK:n uudella työmarkkinajohtajalla Eeva-Liisa Inkeroisella ei ole vielä esittää selkeitä lääkkeitä, miten palkkakilpailu estetään tulevilla liittokierroksilla.

– Meidän täytyy tehdä tiiviimpää yhteistyötä liittojen ja keskusjärjestön välillä.

Herlin syyttää palkkarallista palkansaajapuolta. Herlin sanoo, ettei huomannut liittokierroksen aikana yhdenkään ay-johtajan hillitsevän palkankorotusvaatimuksia, pikemminkin päinvastoin.

Työnantajan tavoitteena on palkoista sopiminen joustavasti työpaikoilla ja aina työntekijätasolla asti. Työnantaja haluaa yleiskorotusten sijaan kannustavaa palkkausta. Mitä pätevämpi ja tehokkaampi työntekijä, sen paremmat ovat palkankorotukset.    

Kalakukko kilpailee
MacDonaldsin kanssa
 

Vaikka liittokierros muuttui turmiolliseksi palkkakilpailuksi, EK lähtee siitä, ettei tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin ole enää paluuta.

Herlinin mielestä tupo-malli liittyi neuvostotalouden aikaan, jossa Suomen ainoa avoimen kilpailun piirissä oleva tuotealue oli metsäteollisuus. Muu teollisuus oli vaihtokauppaa Neuvostoliiton kanssa.

Nyt Suomi elää maailmanlaajuisessa kilpailutaloudessa. Herlin sanoo, että jopa savolaiset kalakukot joutuvat kilpailemaan kansainvälisten jättien kanssa.

– Kuopion torilla myytävä kalakukko kilpailee torin laidalla olevan MacDonaldsin kautta.

Työmarkkinajohtaja
menettää natsoja 


Herlin muistutti, ettei EK:n irtautuminen keskitetystä neuvottelujärjestelmästä tarkoita sitä, että EK olisi irtautumassa kolmikantaisesta lainsäädäntövalmistelusta.

Herlin pitää myönteisenä, ettei palkkoja ja lainsäädäntöä voi enää koplata keskenään. Lainsäädäntöä ei voi tulevaisuudessa alistaa palkkaratkaisuun.

EK on rakentanut myös oman organisaationsa viestittämään siitä, ettei keskitettyihin neuvottelupöytiin ole paluuta.

Kesällä eläkkeelle lähtevä työmarkkinajohtaja Seppo Riski oli tiukka tupo-neuvottelija. Hänen seuraajansa Eeva-Liisa Inkeroisen tontti pienenee. Työmarkkinajohtajan työ muuttuu palkkaneuvottelujen koordinoijaksi keskusjärjestön ja liittojen välillä.

Työmarkkinajohtaja menettää työ- ja sosiaalilainsäädännön valmistelun. Ne siirtyvät EK:n toimintaympäristöstä vastaavalle johtajalle Jukka Ahtelalle. Tilastotyö yhdistyy tietopalvelun kanssa EK:n tietotuotannoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    9. 9

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    10. 10

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää