Stora Enso sai niskoilleen ruokakriisin

Kansalaisjärjestöt syyttävät metsäyhtiö Stora Ensoa ruokakriisin lietsomisesta Brasiliassa. Maattomien liike Brasiliasta ja Kemijärven Massaliike vaativat hallitusta puuttumaan Stora Enson toimintaan.


Metsäjätti Stora Enso sai tuta keskiviikkona, kun Brasilian suurimman kansalaisjärjestön ja Kemijärven Massaliikkeen edustajat tapasivat Helsingissä. Etelän maattomien liike ja pohjoisen Massaliike syyttivät metsäyhtiötä globaalin ruokakriisin pahentamisesta.

– Stora Enson eukalyptusviljelmät kilpailevat Brasiliassa ruuantuotannon kanssa. Joka päivä 18 miljoonaa brasilialaista näkee nälkää, painotti Maattomien maatyöläisten liikkeen edustaja Jose Ulysses Campos.

Maattomien liike on jo pidempään vastustanut Stora Enson yhteisyrityksen Veracelin Bahian sellutehdasta. Tehdas käyttää raaka-aineena nopeasti kasvavaa eukalyptusta, joka tuo järjestön mielestä myös ympäristöuhkia.

– Viljelmillä käytetään myrkkyjä, jotka saastuttavat maaperää ja pohjavesiä. Suurviljelmät eivät tuo työpaikkojakaan, sillä tutkimuksen mukaan kahdeksan kymmenestä työpaikasta syntyy pienille ja keskisuurille viljelmille, Campos listasi.

Maattomien liike löysi yhteisen sävelen Stora Enson pohjoisen tehtaan lakkauttamista vastustavan Kemijärven Massaliikkeen kanssa. Massaliikkeen mielestä yhtiöltä puuttuu yhteiskuntavastuuta molemmissa maissa.

– Sen sijaan, että Stora Enso siirtää tuotantoa Brasiliaan, Suomessa metsäntähteistä voitaisiin tehdä biodieseliä. Kemijärven tehtaasta voitaisiin tehdä biodieselin koelaitos, eikä se uhkaisi ruuantuotantoa, korosti Juha Pikkarainen Massaliikkeestä.

Toivo
ensi viikossa


Järjestöt julkistivat yhteisen julkilausuman, jossa ne vaativat hallitusta puuttumaan Stora Enson toimintaan. Massaliike laittaa toivonsa ensi viikkoon, kun valtioneuvoston odotetaan käsittelevän Kemijärven tehtaan pakkolunastusta.

– Pääministeri ja ministerit ovat väistäneet ottamasta kantaa Kemijärveen, mutta pakkolunastukseen heidän on pakko ottaa kantaa, lisäsi Pikkarainen.

Tehtaan rakennusten ja laitteiden pakkolunastusta hakee Kemijärven kaupunki. Sen mukaan tehtaan toiminnan loppuminen uhkaa välillisesti jopa 1 800:aa työpaikkaa Itä-Lapissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää