Valikko

Jenkkisuurlähettiläs haki digioppia Lindéniltä

Yhdysvallat voi ottaa oppia suomalaisviranomaisten saamista läksyistä digi-tv-siirtymässä, David Gross sanoo. Internetin vapaus on tärkeää Yhdysvalloille, mutta samalla on estettävä piratismia.


– Olemme parhaillaan siirtymässä digitaaliseen televisioon, ja Suomi on ensimmäinen maa, joka on toteuttanut siirtymän samaan tapaan kuin me olemme sitä suunnitelleet.

Näin sanoo Yhdysvaltojen kansainvälisen kommunikaatio- ja informaatiopolitiikan suurlähettiläs David A. Gross.

Yhdysvallat on siirtymässä puhtaasti digitaalisiin televisiolähetykseen helmikuussa.

– Toivottavasti pystymme vähintään yhtä hyvään suoritukseen kuin Suomi.

Gross on Suomessa muutaman päivän mittaisella vierailulla.

Sen aikana hänen on tarkoitus tutustua muun muassa tietoturvayhtiö F-Securen ja matkapuhelinvalmistaja Nokian toimintaan sekä tiivistää viranomaisyhteistyötä. Perjantaina Gross tapasi viestintäministeri Suvi Lindénin.

Gross ja Lindén keskustelivat yhteistyömahdollisuuksista "kyberturvallisuuden" saralla, teknologian hyödyntämisestä koulutuksessa ja Suomen digi-tv-siirtymästä.

Yhdysvaltalaisviranomaisten kannattaa katsoa, miten valtio valmensi kansalaisia digi-tv-siirtymään Suomessa, Gross sanoo.


– Osa täällä opituista läksyistä voi olla erittäin hyödyllisiä meidän kannaltamme.

Internet hyvä,
piratismi paha



Erityisalan suurlähettiläänä Grossilla ei ole vakinaista asemapaikkaa.

Hän kiertää maailmaa ja huolehtii siitä, että Yhdysvaltain viestintä- ja informaatiopoliittiset linjaukset pääsevät esiin ulkomaisilla areenoilla, kuten kansainvälisessä televiestintäliito ITU:ssa ja talousjärjestö OECD:ssä.

Kansallisella tasolla viestintäpolitiikasta huolehtii liittovaltion viestintäviranomainen FCC.


Gross ylläpitää myös Yhdysvaltain kahdenkeskisiä suhteita eri maihin omalla. Suomen ja Yhdysvaltain suhteita Gross kuvailee tiiviiksi.

Grossin mukaan nyt eletään mielenkiintoisia aikoja. Kännykät ja nettiyhteydet yleistyvät kehittyvissä maissa, ja informaatioyhteiskunta laajenee.

Kehitystä jarruttavat kuitenkin teknologiset, sosiaaliset ja poliittiset haasteet.

Suurin poliittinen haaste on Grossin mukaan saada osa maailman hallituksista ymmärtämään, ettei internet ole uhka.

– Informaation vapaa saatavuus on yksi niistä ominaisuuksista, jotka tekevät internetistä tärkeän.

Samaan hengenvetoon Gross kiirehtii muistuttamaan tekijänoikeuksista huolehtimisesta.

– On tärkeää huolehtia siitä, etteivät ihmiset käytä digitaalisuuden voimaa varastamiseen.

– En usko, että nämä kaksi ulottuvuutta törmäävät siten, että ne pysäyttäisivät toisensa. Niiden täytyy toimia yhteistyössä, vaikka se on usein vaikeaa saavuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää