Tupakointikielto näkyy suoraan ravintolan kassassa

Oluen myynti on selvästi vähentynyt tupakkalain seurauksena, sanoo helsinkiläinen ravintoloitsija.
Helsinkiläisen Vltava-ravintolan johtajan Petri Mälkiän mukaan asiakkaat ovat suhtautuneet tupakkalakiin hyvin eivätkä työntekijät ole joutuneet tupakkapoliiseiksi.Myöskään järjestyshäiriöt eivät Mälkiän mielestä ole lisääntyneet. Tosin se voi hänen mukaansa johtua myös siitä, että Vltava ei ole niitä pahimpia remumestoja.

– Tämä on sellainen tapaamis- ja kohtaamispaikka. Tänne tullaan juomaan yksi tai kaksi ja sitten siirrytään muualle, Mälkiä kertoo.

Vaikka tupakkalain vaikutukset eivät näy asiakkaiden käytöksessä, on sillä ollut kuitenkin selkeä vaikutus ravintolan kassavirtaan. Mälkiän mukaan ravintolan alkoholimyynti on tupakkalain myötä tippunut noin kymmenesosan.

– Toinen ääripää on se, että ruokamyynti on puolestaan noussut. Ruokailevia asiakkaita käy yhä enenevissä määrin, mutta ruuan myynnin kasvulla ei paikata juomamyynnin laskua. Varsinkin oluessa sen huomaa. Nykyään otetaan helpommin se yksi, kun ennen otettiin kaksi.

Vltavassa tarjoilijana työskentelevä Henna Vaara kertoo huomanneensa saman. Asiakkaat juovat entistä useammin yhden tuopin tyhjäksi ja polttavat tupakan matkalla seuraavaan baariin.

Kumpikaan Vltavan työntekijöistä ei osaa sanoa tarkasti, onko savuttomuus vähentänyt sairauslomia. Vaaran mielestä hänen on joka tapauksessa paljon helpompi tehdä töitä nyt, kun ei tarvitse enää juosta savuisessa salissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    6. 6

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    7. 7

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    7. 7

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää