Valikko

Aamukommentti: Bernanke tuki dollaria

Katsaukset
Federal Reserven pääjohtaja Ben Bernanken eilisiltainen tilannekatsaus on vahvistanut dollaria. Bernanke arvioi Yhdysvaltojen talouden saavan vauhtia jo tehdyistä koronalennuksista ja veronkevennyksistä. Lausnoon tulkittiin merkitsevän sitä, että ohjauskorkojen alentaminen on päättynyt.
Euroalueen eiliset tilastot puolestaan osoittivat sekä odotukset hivenen ylittänyttä talouskasvua tammi-maaliskuussa että ennakkotietoja voimakkaampaa tuottajahintojen nousua maaliskuulle.
Tämä merkitsee eurotalouden edelleen porskuttavan, ja öljyn hinnan vähitellen ajavan inflaatiota kovempaan vauhtiin eli vähemmän toivoa keskuspankin koron alentamisesta.


Barack Obaman Yhdysvaltojen demokraattien puolueen esivaaleissa merkinnee poliittisen kamppailun jäähtymistä Yhdysvalloissa ainakin hetkeksi.
Semifinaalissa kakkoseksi jäänyt Hillary Clinton ei kuitenkaan ole vielä ilmoittanut aikeistaan, joten erilaisten yllätysten mahdollisuus on nousussa.

Markkinoita tämä ei vielä ole suoranaisesti haitannut vaikka dollari on Aasiassa kärsinyt hienoisesta laskusta.
Dollarin vahvistuminen ei muuten välttämättä ole Yhdysvaltojen etu, heikon dollarin vauhdittama vienti on tukenut talouden kasvua.

Raakaöljy on halventunut poikkeuksellisen selvästi. Bernanken tuki dollarille on vähentänyt odotuksia dollarihinnan noususta, ja maanantaina 128 dollariin jäänyt West Texas painui eilen 126 dollarista 124,3 dollariin tynnyriltä.

Brent laski eilen 128 dollarista 124 dollariin josta on Aasiassa noussut 124,4 dollariin tynnyriltä Samalla hinta on aamulla noussut 80,5 euroon 80,3 eurosta, jonne se eilen 82,9 eurosta tynnyriltä laski.

Wall Street hermoilee
Tokion pörssi nousussa


Yhdysvaltojen osakemarkkinat avasivat eilen hienoiseen nousuun joka kuitenkin kääntyi laskuun öljyn hinnan laskiessa  ja rahoitusalan hermostuttua tulosnäkymistä.
Investointipankki Lehman Brothersin huhutaan ilmoittavan historiansa ensimmäisestä tappiollisesta vuosineljänneksestä, ja johtajaa vaihtaneen Wachovian kurssikehityksestä on annettu huonoja ennusteita.

Dow Jones päätyi 0,8, S&P 500 0,6 ja Nasdaq 0,4 prosentin laskuun.
Korkeimmillaan ne kävivät 0,4, 0,5 ja 0,9 prosentin nousussa, ja alimmillaan 1,3, 1,1 ja 1,2 prosenttia pakkasen puolella.

Aasian osakemarkkinoiden kehitys on ollut hajanaista. Kiinassa kurssit ovat sukeltaneet ja Hongkongissa laskeneet hivenen. Japanissa kurssit ovat sitävastoin nousseet vahvasti ja Koreassa himan maltillisemmin.

Topix nousi 1,6 prosenttia ja Nikkei hivenen vähemmän. Kospi on edennyt 0,8 prosenttia ja Hang Seng laskenut 0,2 prosenttia.
Shanghain yleisindeksi on pakkasella 2,4 ja Shenzhenin runsaat kaksi prosenttia.

Japania ruokkii vientiä vauhdittava jenin heikentyminen. Kiinassa markkinoita hermostuttaa hallituksen määräys terästuotteiden hintojen jäädyttämisestä Sichuanin viime kuun maanjäristystä edeltäville tasoilleen.
Tämän pelätään syövän terästuottajien tuloksia, ja myös teräksen raaka-aineiden kuten hiilen tuottajat ovat kärsineet.

Euroopassa suuntaa etsitään palvelualojen tilanteesta kertovista tilastoista ja korkojen hermoilusta EKP:n huomisen tilannekatsauksen alla.

Bernankelta tukea dollarille,
eurokorot nousseet


Yhdysvaltojen kaksivuotinen viitelainatuotto on Aasiassa noussut 2,45 prosenttiin 2,40 prosentista, jonne se eilen 2,50 prosentista 2,55 kautta laski.
Kymmenvuotinen on Aasiassa vaihdellut 3,90 prosentin tuntumassa käytyään eilen korkeimmillaan 4,02 ja alimmillaan 3,87 prosentissa.

Saksan viitelainatuotot sen sijaan nousivat eilen rivakasti. Ennakoitua hivenen voimakkaampi tammi-maaliskuun kokonaistuotanto ja maaliskuun hieman ylöspäin korjatut tuottajahinnat lietsoivat inflaatiohuolia.
Kaksivuotinen lainatuotto kiipesi 4,25 prosentista 4,20 kautta 4,36 prosenttiin ja kymmenvuotinen 4,34 prosentista 4,31 ja 4,44 prosentin kautta 4,43 prosenttiin.

Vuoden eurokorko on noussut 5,11 prosenttiin eilisen euriborin jäätyä 5,09 prosenttiin. 3 kk korko on 4,86 ja 6 kk 4,90 prosentissa, niiden kolmenkuukauden termiinit 4,9 ja 5,04 prosentissa ja kuuden kuukauden termiinit 5,02 ja 5,05 prosentissa.

Kuuden kuukauden korkoa ja termiinejä nostaa jo joulun ajan pitkä tauko, joulupyhät ja loppiainen aiheuttavat kauppaan pitkän hiljaisen kauden jonka aikana likviditeetti voi olla tiukassa.

Valuuttamarkkinoilla dollari on laskenut Aasiassa 105,3 jenistä 105,1 jeniin. Eilen se kuitenkin kipusi 104 jenistä korkeimmillaan 105,5 jeniin.
Euro on Aasiassa noussut 162,1 jenistä 162,5 jeniin vaihdeltuaan eilen 161,8 ja 163,2 jenin välillä.

Suhteessa dollariin euro on Aasiassa luisunut 1,543 dollariin vaihdeltuaan eilen 1,541 ja 1,564 dollarin väliä.

Suhteessa juaniin dollarin on tänään vahvistunut 6,925 juanista 6,937 juanin käytyään eilen uudessa pohjalukemassa 6,922 juania.
Euro on aamun mittaan noussut 10,72 juaniin 10,70 juanista jonne se eilen 10,79 juanista 10,82 juanin kautta laski.

Palvelualojen tilanne
polttopisteessä


Markkinoiden seuratuimmat tilastot tänään kertovat suurimpien euromaiden ja koko euroalueen sekä Yhdysvaltojen palvelualojen toukokuun tilanteesta.

Euroalueelta saadaan myös huhtikuun vähittäiskauppatiedot ja Yhdysvalloista tammi-maaliskuun työvoimakustannukset ja tuottavuus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    6. 6

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää