Autoilijoille luvassa kahden miljardin lisälasku

Bensiinin ja dieselin hurja hinnannousu on tuonut autoilijoille yli 1,9 miljardin euron lisälaskun viime vuoden alun hintatasoon verrattuna. Samalla hinnalla saisi taulutelevision jokaiseen suomalaiskotiin.


Autoilijoiden vuosittainen polttoainelasku on noussut viime vuoden alusta yli 1,9 miljardia euroa. Viime vuoden tammikuussa 95-oktaaninen bensiini maksoi 1,16 euroa. Nyt litrahinta on noin 1,50 euroa eli noin 35 senttiä enemmän. Diesel puolestaan on kallistunut vielä enemmän eli suunnilleen 40 senttiä.

Kun suomalaiset kuluttavat dieseliä ja bensiiniä yhteensä yli viisi miljardia litraa, tulee nousun hinnaksi tuo hieman yli 1,9 miljardia euroa vuodessa.




Kyseessä on siis pelkästään hinnan nousun synnyttämä lisälasku vuosikulutuksen mukaan laskettuna. Yhteensä bensiiniä ja dieseliä kulutetaan noin 7,2 miljardin euron edestä.

Polttoaineen kallistumisen voi odottaa jatkuvan, sillä muun muassa investointipankki Morgan Stanleyn arvion mukaan raakaöljyn hinta jatkaa nousuaan lähikuukausina.

Bensiinin kulutus
vähenee nopeasti


Kulutuksen rakenne on muuttunut alkuvuoden aikana nopeasti. Bensiinin kulutus putosi öljy- ja kaasualan keskusliiton mukaan noin 4,5 prosenttia vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana.

Kyseessä on suuri muutos, sillä vuositasolla se tarkoittaisi noin 110 miljoonan litran pudotusta.

Erityisen suuri miinus on 98-oktaanisessa bensiinissä, jonka kulutus on pudonnut neljän ensimmäisen kuukauden aikana 18 prosenttia.

Kokonaisuutena polttoaineen kulutus on kuitenkin pudonnut vain niukasti, sillä bensiinin kulutuksen vähentyessä on dieselin kulutus noussut samassa ajassa 3,9 prosenttia. Muutos johtuu pääosin dieselautojen nopeasta yleistymisestä.

Polttoaine iskee
lujaa kotitalouksiin


Polttoainemenojen kallistuminen on suuri asia kotitalouksille ja suorastaan kohtalokas kuljetusalalle.

Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksien menoista menee liikenteeseen noin 12,5 prosenttia. Suurempi kuluerä on vain asuminen, joka synnyttää lähes 25 prosenttia menoistamme.

Polttoaineen hinnan nousun tuoma yli 1,9 miljardin euron lisälasku on lähes yhtä suuri kuin koko suomalaisen kodintekniikan myynti, joka oli viime vuonna 2,1 miljardia euroa. Tuossa luvussa ovat mukana muun muassa viihde-elektroniikka, matkapuhelimet, kodin tietotekniikka ja isot kodinkoneet.

Samalla 1,9 miljardilla pyörittäisi koko Suomen poliisilaitosta yli kolme vuotta. Valtionvelan vähentämiseen on varattu tälle vuodelle sama 1,9 miljardia euroa.

Jos tuo 1,9 miljardia jaettaisiin tasan jokaiselle 2,4 miljoonalle kotitaloudelle, tulisi jokaiselle taloudelle lisälaskua 790 euroa. Summalla saisi siis 32 tuuman taulutelevision jokaiseen kotiin.

Hätäapua yrittäjille
Etelä-Koreassa


Suomen kuljetusalalla polttoaineen kallistuminen on aiheuttanut paniikinomaista huolta, sillä alan yritysten kannattavuus on heikentynyt jo muutaman vuoden ajan ennen polttoaineen kallistumista.

Kuljetusala on odottanut hallitukselta apua vaikeaan tilanteeseen. Esimerkiksi Etelä-Koreassa maan hallitus lupasi viikonloppuna 10 miljardin dollarin apupaketin, jolla valtio kattaa puolet polttoainekulujen noususta muun muassa kuljetusalan yrityksille ja maataloudelle.

Suomessa valtiovarainministeriössä on selvitetty dieselpolttoaineesta perityn veron palauttamista kuljetusyrityksille. Päätöksiä asiasta ei ole vielä tehty.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      1000 ammatin palkat – katso pärjäätkö vertailussa

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää