Valikko

Ruotsin hallitus saamassa nuhteet TeliaSonera-kaupoista

Ruotsin valtiontalouden tarkastusvirasto aikoo moittia maan hallitusta TeliaSoneran osakkeiden myyntiin liittyvistä epäselvyyksistä.
Ruotsin hallitus ei ole käyttänyt tarpeeksi ammattilaisapua osakemyynneissään, väittää maan valtiontalouden tarkastusvirasto Riksrevisionen. Vielä julkaisemattoman raportin syytökset koskevat Ruotsin TeliaSonera-osuuden myyntiä. Asiasta kertoo talouslehti Financial Times.

Ranskalaisyhtiö France Telecom on tarjonnut TeliaSonerasta yhteensä noin 26,2 miljardia euroa käteisenä ja osakevaihtona. Analyytikot ja TeliaSoneran hallitus ovat pitäneet hintaa liian alhaisena. Riksrevisionen pelkääkin, että hallitus olisi myymässä osakkeensa liian kiireellä.

FT:n mukaan ruotsalaisten hermoja kiristävät muistot vuoden 2000 osakeannista. Tuolloin valtio myi osakeannissa Teliaa lähes miljoonalle ruotsalaiselle, joista moni menetti rahansa it-kuplan puhjettua. Siksi valtion osakemyynteihin suhtaudutaan maassa poikkeuksellisella varovaisuudella.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Mats Odell onkin jo kiirehtinyt ilmoittamaan, ettei hallituksella ole mitään kiirettä myydä teleoperaattoria ja että se ei aio solmia sopimusta, mikäli hinta on liian alhainen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    8. 8

      Supercell on nyt lähes yhtä arvokas kuin UPM

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää