Gartner: minikannettavilla saumaa piristää pc-alaa

Tutkimusyhtiö Gartner ei vielä osaa päättää, mitä se ajattelee viime aikoina markkinoille tunkeneista minikannettavista. Mutta ensituntuma on positiivinen.


Etenkin Asuksen Eee PC kerää paljon huomiota niin kypsillä kuin kehittyvilläkin markkinoilla halvalla hinnallaan, Gartner katsoo. Vuoden toisella puoliskolla nähdään entistä useampia kilpailevia laitteita.

Gartnerin mukaan minikannettavat voivat edesauttaa matkamikromarkkinan kasvua, jos uusina erikoisuuksina nähtävät laitteet pystyvät kehittymään omaksi laajaksi markkinakseen.

Arvio liittyy Gartnerin kohotettuun ennustukseen, jonka mukaan tänä vuonna koko maailmassa toimitetaan 297 miljoonaa pc:tä. Kasvu olisi 12,5 prosenttia, kun maaliskuussa veikattiin 10,9 prosentin kasvua.

Kannettavat tietokoneet ovat Gartnerin tutkimusjohtajan George Shifflerin mielestä uskomattomassa vauhdissa, etenkin kehittyvillä markkinoilla, eikä merkittävästä hidastumisesta lähiaikoina ole juuri merkkejä.

Lisäksi globaali taloudellinen tilanne näyttää rankaisevan kasvua oletettua vähemmän. On kuitenkin Shifflerin mukaan ennenaikaista sanoa, että heikentyvä globaalitalous ei vaikuta pc-toimituksiin, etenkin jos öljyn ja ruuan hinta jatkaa nousuaan.

- Pc-toimitukset pysynevät kaksinumeroisessa kasvutahdissa, kunhan kehittyvät markkinat pysyvät vahvoina, Shiffler sanoo. Hänen mukaansa nämä markkinat näyttäisivät kärsineen luultua vähemmän kypsien markkinoiden talousongelmista.

Joka tapauksessa on epätodennäköistä, että kehittyvien markkinoiden pc-kasvu hidastuisi niin paljon, että globaali pc-kasvu jäisi jonnekin viiden prosentin tienoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää