Valikko

Poliisi blokkaa rekkakuskien juhannusprotestin

Poliisi voi puuttua rekkakuskien liikenneprotestiin juhannuksena.
Poliisi ryhtyy toimiin, jos kuljetusyrittäjät toteuttavat uhkauksensa juhannusliikenteen hidastamisesta. Ylikomisario Heikki Seppä Helsingin poliisista kuitenkin korostaa, että tavoitteena on ehkäistä mielenilmaus.– Yleensä tällaisista on puhumalla selvitty tähän asti. Uskon, että samalla tavalla käy nytkin. Protesteja voi tehdä muuallakin kuin liikenteessä, Seppä mietiskeli.

Turun Sanomat kirjoitti maanantaina, että kuljetusyrittäjien keskuudessa kiertää tekstiviestejä, joissa kehotetaan hidastelemaan juhannusliikenteessä. Kiertokirje kehottaa yrittäjiä ajamaan torstain puolestapäivästä eteenpäin vain 20 kilometrin tuntivauhtia.

Seppä pitää raskaan liikenteen kuljettajia niin vastuuntuntoisina, että he tuskin rupeavat tahallaan vaarantamaan liikennettä. Mielenilmauksen ajankohta on erityisen hankala, sillä juhannus kuuluu ehdottomasti vuoden vilkkaimpiin aikoihin tieliikenteessä.

– On helppo ymmärtää, että polttoaineiden hinnan kehitys kuumentaa tunteita. Ihmiset - yhtä hyvin muutkin kuin raskaan liikenteen kuljettajat - kaipaavat vastauksia, ja ne ovat olleet vähän vaatimatonta luokkaa tuolta valtiovallan taholta, Seppä muotoili.

Hidasteluun kehottavia viestejä on tullut ainakin seitsemästä numerosta eri puolelta Suomea. Kiertokirjeen alullepanijasta ei ole tietoa.

SKAL: Kuljetusyrittäjien
konkurssiaalto uhkaa


Kuljetus- ja logistiikka-alan etujärjestö SKAL toivoo, että kuljetusyrittäjien mielenilmaukselta vältyttäisiin.

Järjestön toimitusjohtajan Iiro Lehtosen mukaan päättäjien pitäisi ryhtyä pikaisiin toimiin kriisin välttämiseksi. Järjestö vaatii sekä yleisen polttoaineveron alennusta että alennusta käyttövoimaveroon.

– Mielenilmauksen lähde ei ole tiedossa, mutta turhautuneita yrittäjiä alalla on paljon. Pääkaupunkiseudun ulosmenoliikenne saadaan sekaisin parilla kymmenellä rekalla ja kuorma-autolla. Tämä on vakava paikka, Lehtonen huomauttaa.

SKAL on kutsunut kolmen ministeriön sekä kaupan edustajia kriisikokoukseen Helsinkiin tiistaiaamuksi. Järjestön mukaan Suomea uhkaa kuljetusalan yritysten konkurssiaalto, jollei kuljetusten hintoihin saada välittömästi korjausta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    5. 5

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää