Valikko

Kestäkää vielä vähän

Kestä vielä ensi kesään, sitten inflaatio helpottaa, Sampo Pankki lohduttaa palkansaajaa uudessa suhdannekatsauksessaan.
Pankin tänään tiistaina julkistaman arvion mukaan tänä vuonna kansa saa varautua peräti 3,8 prosenttiin yltävään kuluttajahintojen nousuun.

– Sen kyllä jokainen näkee ja tuntee kukkarossaan. Mutta ensi vuoteen kun jaksaa odottaa, sitten inflaatio tasaantuu 2,5 prosentin kieppeille, uskoo Sampo Pankin pääekonomisti Lauri Uotila.

Hänen mielestään nykyinen inflaatiopiikki on monen sattuman , maailmantalouden myllerryksen ja finanssiajoituksen summa.

– Nyt voi hyvinkin olla tällainen korkean inflaation välivuosi. Tilanteeseen vaikuttaa moni eduskunnan hyväksymä viime talven veroratkaisu. On vaikea uskoa, että raaka-aineiden hinnannousukin jatkuisi yhtä jyrkkänä, sanoo Uotila.

Kasvu hiipuu,
muttei pysähdy


Kokonaistuotanto on pysynyt keväällä hyvässä nousuvauhdissa, mutta syksyllä kasvu hiipuu hieman. Tänä vuonna talous kasvaisi 2,6 ja ensi vuonna enää 2,1 prosenttia. Näitä tämän vuoden ennusteita pankki ei hilaa alaspäin tuoreessa suhdannekatsauksessaan.

– Kannattaa muistaa, että kansantalous on edelleen aika terveellä pohjalla. Kasvu ei lopu, vaan ainoastaan hidastuu, Uotila muistuttaa.

Sampo Pankki selittää optimismiaan valtiontalouden ja ulkomaankaupan ylijäämäisyydellä. Kotitalouksienkaan velanhoitokyky ei ole vielä oikeasti järkkynyt korkojen noususta.

Sen sijaan ensi vuonna pankki ennakoi kasvun hidastuvan asteittain 2,5 prosentista 2,1 prosenttiin.

EKP nostaa
vielä korkoa


Taantuman uhka ei ole vielä ohi Yhdysvalloissa eikä Euroopassa, arvioi Sampo Pankin ekonomisti Pasi Kuoppamäki pankin tiistaina julkaistussa suhdannekatsauksessa.

Lännen suurten talouksien näkymiä varjostavat sitkeä rahoitusmarkkinoiden kriisi, globaalisti päätään nostava inflaatio ja riski asuntomarkkinoiden alamäen jatkumisesta Yhdysvalloissa sekä muutamissa Euroopan maissa.

– EKP:n kovasanaiseen suuntaan muutetun viestinnän tarkoituksena voi tuskin olla muuta kuin rahoitusmarkkinoiden valmistaminen ohjauskorkojen nostoon. Muussa tapauksessa EKP:n lausuntojen uskottavuus kärsii vakavan inflaation. Tässä tilanteessa EKP:lle kuitenkin riittänee yksi 0,25 prosenttiyksikön nosto heinäkuussa, Kuoppamäki arvioi.

Inflaatio on jälleen noussut keskeiseksi talouspoliittiseksi haasteeksi.

–Keskuspankit joutuvat nyt heikkenevän talouskasvun aikaan torjumaan inflaatiota, mikä uhkaa pitkittää matalasuhdannetta useissa maissa.

Yhdysvalloissa matalasuhdanteen pohja ohitettaneen tänä vuonna, joten ensi vuoden talouskasvun odotetaan Kuoppamäen mukaan olevan hieman ripeämpää.

Euroalueen taloudellinen tila on pysynyt suhteellisen vakaana, mutta rahoitusmarkkinoiden kriisin seuraukset näkyvät jo kasvun hidastumisena. Markkinakorot voivat silti maltillistua vuoden loppua kohti, mikäli rahamarkkinoiden tilanne normalisoituu asteittain.

–Kokonaisuudessaan maailmantalouden tila ei ole kovin synkkä, mutta rahoitusmarkkinoiden ongelmat voivat edelleen aiheuttaa ikäviä yllätyksiä, Kuoppamäki pohtii.

Hirveät hinnat! Mutta ensi vuonna inflaatio helpottaa, Sampo Pankki arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää