Ylpeä EU sai nenilleen

Kolumni
Irlannin ei-ääni Lissabonin sopimukselle on terveellistä pöhöttyneelle EU:lle, jonka pitää oppia ymmärtämään myös tavallisia ihmisiä.


Eurofiilien eliitti on ihmetellyt hätä housuissa, mitä pitäisi tehdä Irlannin äänestettyä kumoon niin sanotun EU:n perussopimuksen.

Monet ovat pitäneet suurena vääryytenä sitä, että pieni vähemmistö torppasi suuren enemmistön toiveen.

Europäättäjien ihmettely kertoo todellisuudesta vieraantuneesta ajattelusta, jota Brysselin norsunluutornin hengessä kasvaneille byrokraateille helposti syntyy.

Ensimmäinen virhe on sanoa, että pieni vähemmistö olisi kaatanut enemmistön rakastaman sopimuksen. Todennäköisesti nimittäin noin puolet eurooppalaisista vastustaa sopimusta ja noin 99 prosenttia ei tiedä, mitä sopimuksessa sanotaan.

Europäättäjät antavat
aseita vastustajille


Toinen virhe on väittää, että Irlannin kansa olisi kaatanut sopimuksen. Paremminkin sopimuksen ovat kaataneet itseensä tyytyväiset europäättäjät, jotka eivät koskaan ole yrittäneetkään tosissaan tehdä EU:sta kansan kannattamaa organisaatiota.

EU:n vastustajilla on varmasti kymmeniä erilaisia syitä Bryssel-kammolleen. Osin Bryssel saa kantaa myös paikallispäättäjien syntejä. Mutta yhtä paljon tuntuvat myös päättäjät kammoavan tavallisia ihmisiä. Kennedyn kaltaiset johtajat osaavat sanoa, että ”he rakastavat ihmisiä”. EU-virkamies sanoo ”toteuttavansa subsidiariteettiperiaatetta.”

Korskeat europäättäjät ovat itse rakentaneet kasapäin elitistisiä kristallikruunuja, jotka antavat vastustajille paljon aineksia EU-vastaisuuden lietsomiseen. Miten EU voi odottaa kansan tukea, jos koneiston virkamiehiä verotetaan lievemmin kuin tavallista kansaa? Miten EU voi odottaa kansan tukea, jos komission surkean tilintarkastuskäytännön ongelmat paljastanut virkamies saa palkkion sijaan potkut?

Tavallisen kansan mielissä EU-koneisto herättää lähinnä mielikuvan orwellmaisesta valvontakoneistosta, joka määrittelee jopa sen, että bikinin yläosan pitää olla samanlainen kuin alaosa. Jos näin ei ole, on kyseessä alusasu, päättelee EU.

EU elää vain
kansan tuella


Kun europäättäjät yrittävät lähestyä kansaa, he palkkaavat asialle mainostoimiston. Mieleen ei edes juolahda, että mainostoimiston sijaan tarvittaisiin lisää nöyryyttä koko eurokoneistoon.

Irlannin kansanäänestyksen tulos voisikin olla parhaimmillaan heilautus, joka saa eurointoilijat katsomaan nöyrästi peiliin. Näin parhaimmillaan. Valitettavasti tuomion on kuitenkin jälleen saanut kansa eivätkä epätodellisuudessa elävät päättäjät. Onpa joissain kommenteissa vaadittu jo Irlannin heittämistä ulos EU:sta.

Tuo sinänsä mahdoton toimi olisi taivaanlahja EU:n vastustajille, jotka saisivat lisää bensaa koneistoonsa, joka yrittää kaikkialla Euroopassa horjuttaa maanosan yhdentymistä.

Europäättäjien on kuitenkin herättävä jossain vaiheessa. Ilman kansan tukea toimiva organisaatio voi kävellä jonkin aikaa kansalaisten tahdon ylitse erilaisilla tempuilla. Neuvostoliitto, Bushin Irak-strategia ja Blairin sotavalheet ovat kuitenkin hyviä esimerkkejä siitä, miten valheet paljastuvat väistämättä aikanaan. Sen jälkeen alkaa suosio romuttua.

EU:n tulevaisuuden kannalta olisi parasta, jos päättäjät yrittäisivät oikeasti analysoida, mikä unionissa kiukuttaa. Sen jälkeen pitäisi yrittää muuttaa jotain ihan oikeasti. Ensimmäisenä muutoslistalla voisivat olla europäättäjien erivapaudet. Systeemin perusta alkaa horjua, jos päättäjillä on enemmän erivapauksia kuin erityisvelvollisuuksia.

Parhaatkaan toimet eivät lopettaisi EU:n vastustusta, josta osa on eräänlaista kroonista kaiken vastustamista. Avoimempi ajattelu voisi kuitenkin vähentää kansan Bryssel-vihaa ja riisua joitain aseita EU:n vastustajilta.

  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää