Rekkaprotesti peruttu!

Liikenne ei torstaina takkua ainakaan rekkojen vuoksi.
Juhannuksen menoliikenteeseen suunniteltu rekkaprotesti on peruttu.

Hidasteluun kehottaneen kuljetusalan yrittäjän Simo Matikaisen mukaan torstaina liikenteessä ajetaan normaalisti eikä kuljetusala järjestelmällisesti jarruta kenenkään juhannuksenviettäjän matkantekoa.

– Olemme tällä keskustelulla saavuttaneet enemmän kuin ikinä toivoimme, sillä se ahdinko, mikä kuljetusyrittäjiä painaa, on nyt kaikkien tiedossa. Ei ole mitään syytä kiusata tavallista kansalaista hidastelulla, Matikainen kertoi keskiviikkona illansuussa.

Kuljetusala uhkasi jumiuttaa juhannuksen menoliikenteen ajamalla liikenteessä 20 kilometrin tuntivauhtia. Ensimmäisenä protestin arvioitiin tukkivan Helsingistä pois johtavat tiet.

Matikaisen mukaan pari päivää muhinut päätös rekkaprotestin perumisesta ei ollut yksin hänen, vaan siinä on ollut mukana muita kuljettajia ja kuljetusalan yrittäjiä. Matikainen toivoo, että kuljetusala on perumispäätöksen takana yhtenä rintamana.

– Henkilökohtaisesti toivon, ettei kukaan pilaisi kenenkään juhannusfiiliksiä. Sillä ei saavuteta enää mitään, päinvastoin, Matikainen sanoo.

Valtaosa palautteesta
myönteistä


Kuljetusalan suunnittelema rekkaprotesti tuli julkisuuteen alkuviikosta, minkä jälkeen siitä ehätti heti irtisanoutumaan Kuljetusalan etujärjestö SKAL. SKAL vetosi, että autoilijat luopuisivat protesteista. Matikaisen mukaan SKALin kanta ei vaikuttanut protestin perumiseen mitenkään.

– Minä en ole ollut sinne päin yhteydessä, eikä sieltä ole oltu minuun yhteydessä, etujärjestön toimintaan tyytymätön Matikainen sanoo.

Suunniteltu protesti herätti julkisuudessa myös närää, ja muun muassa liikkuva poliisi ilmoitti keskiviikkona puuttuvansa liikenteen tahalliseen häirintään. Matikaisen mukaan suunnitellusta protestista ehti kuitenkin tulla suurimmaksi osaksi positiivista palautetta.

– Viestejä on tullut noin 150, ja vain viidessä niistä on tullut lunta tupaan. Soitot ovat olleet kaikki myönteisiä.

Rekkaprotestin oli määrä alkaa puolilta päivin. Vitkastelulla kuljetusalan oli tarkoitus osoittaa mieltään polttoaineen hintojen kovaa nousua vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    9. 9

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    10. 10

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää