Yritykset: Synkältä näyttää

Kolme viidestä Taloussanomien kyselyyn vastanneesta suuryrityksestä uskoo talousnäkymien Suomessa synkentyvän loppuvuonna. Erityisen huolissaan yritykset ovat hintojen kovasta noususta.


Edessä on harmaa syksy. Näin arvioivat Suomen suurimmat  yritykset Taloussanomien kyselyssä. Talouskasvu on hidastumassa ympäri maailmaa, öljyn hinta hipoo pilviä, inflaatio laukkaa ja rahoitusmarkkinat ovat kriisissä. Nämä tekijät maalaavat synkkiä pilviä suomalaisyritysten taivaalle.




Taloussanomien kyselyyn vastanneista suuryrityksistä 60 prosenttia ennakoi talousnäkymien heikentyvän Suomessa loppuvuonna.

Kaksi viidestä vastanneesta yrityksestä ennakoi taloustilanteen pysyvän ennallaan. Paranevaan taloustilanteeseen ei uskonut yksikään vastannut.

Suuryritykset
uskovat ekonomisteja


Suuryritykset eivät usko romahdukseen, mutta aiempaa rauhallisemmat ajat ovat yritystenkin mielestä edessä. Näin ekonomistien synkät ennusteet talouskasvun hiipumisesta näyttäytyvät jo suuryrityksillekin.

– On syytä uskoakin, että loppuvuosi tulee olemaan alkuvuotta laimeampaa. Monet asiat ovat alkuvuonna kasvaneet yllättävän hyvin, kuten kaupan myyntimäärät ja teollisuustuotanto. Useat kasvukäyrät kuitenkin osoittavat, että kasvu on laimeampaa tästä eteenpäin. Öljyn hinta, dollarin kurssi ja monet muut asiat alkavat jo rasittaa menoa hissukseen, Sampo Pankin pääekonomisti Lauri Uotila arvioi.

Tuoreessa suhdanneraportissaan valtiovarainministeriö arvioi Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 2,8 prosenttia. Sampo Pankki puolestaan ennakoi 2,6 prosentin kasvua. Ensi vuonna VM uskoo 2,3 prosentin kasvuun  ja Sampo Pankin ennusteessa kasvuprosentti on 2,1.

Loppuvuonna hidastuvaa kasvua odottaa myös Tapiola Pankin pääekonomisti Jari Järvinen. Hänen mukaansa osa kasvun mittareista osoittaa jopa reipasta laskua loppuvuonna.

– Esimerkiksi Suomen kokonaistuotannon kuukausikuvaaja, joka pyrkii ennakoimaan neljännesvuosittaista lukua. Se on tullut reippaasti alaspäin. Vaikka siinä on mukana satunnaisuutta, suunta on kuitenkin selvä, Järvinen sanoo.

Inflaatiopeikko
pelottaa


Suuryritykset ovat huolestuneita talouskasvun hiipumisesta niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Huolestunein ilmein yritykset katsovat myös kuluttajahintojen kehitystä. Lähes joka toinen vastannut yritys mainitsi inflaation seikaksi, joka eniten huolestuttaa tämänhetkisessä taloustilanteessa.

Moni yrityskin on säikähtänyt niin euroalueen kuin Suomenkin hurjia loppukevään inflaatiolukuja. Tilastokeskus arvioi, että toukokuussa Suomessa kuluttajahinnat olisivat nousseet 4,2 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Lukema on suurin kahdeksaan vuoteen.

Eurostat puolestaan laski euroalueen inflaatioksi 3,7 prosenttia toukokuussa.

Ekonomistit ovat arvioineet, että inflaatio hieman hidastuu loppuvuotta kohti, mutta luvut pysyvät tänä vuonna korkeina. Sampo Pankki ennakoi Suomen inflaation etenevän lähes neljässä prosentissa tänä vuonna. Ensi vuonna jäädään jo alle kolmen prosentin.

Inflaatiota kiihdyttäneet ruuan ja öljyn hintojen nousut tuntuvat myös yrityksissä. Etenkin öljyn raju kallistuminen kerää yrityksiltä useita huolestuneita mainintoja.

Kaasuyhtiö Gazpromin pääjohtaja Aleksei Miller säikäytti öljymarkkinoita äskettäin, kun hän arvioi raakaöljyn hinnan nousevan ensi vuoden aikana jo 250 dollariin tynnyriltä.

Tapiolan Järvisen mielestä puheet ovat yliampuvia ja ruokkivat vain markkinoiden liiallista innostumista. Hänen mielestään ei olisi yllättävää, jos öljyn hinta lähtisi pienoiseen laskuun.

– Huomattavakin korjausliikkeen mahdollisuus on olemassa. Pitkän aikavälin näkymä öljylle on toki ylöspäin, mutta nyt on menty ylöspäin liian nopeasti ja liian paljon.

Yritykset uskovat
EKP:n koronnostoon


Inflaatiopeikko nostaa myös yritysten uskoa Euroopan keskuspankin koronnostoon. Lähes puolet kyselyyn vastanneista suuryrityksistä uskoo, että EKP nostaa keskeisintä ohjauskorkoaan loppuvuoden aikana. Tämä on myös markkinoiden yleinen käsitys.

EKP:n koronnosto saattaa tulla jo heinäkuuss, jolloin keskuspankin on ennakoitu nostavan ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä. EKP päättää ohjauskorostaan ensi viikon torstaina.

Taloussanomat kysyi Suomen sadalta suurimmalta yrityksiä mielipiteitä muun muassa talousnäkymille tänä vuonna. Sähköpostikysely toteutettiin viikoilla 24–25. Vastausprosentti oli 28.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    6. 6

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    9. 9

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    10. 10

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää