Tosielämän koeajossa

Kolumni
Olin ajanut Renaultillani alle 300 kilometriä, kun se kieltäytyi käynnistymästä. Puolen vuoden kuluttua se alkoi haista bensalle. Brittiläisen kuluttajaliiton tutkimus ryttääkin nyt ranskalaisauton myydyimpien merkkien epäluottavimmaksi.
Meillä on ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana aina kaksi autoa ja kaikkiaan kahdeksan eri menopeliä. Korjauskokemuksia on kertynyt.

Kun Renault ei kolmesti viikon sisällä käynnistynyt, veimme sen diilerille tutkittavaksi. Upouuden auton pikakorjauksen sijasta tämä riiteli siitä, kuuluuko homma leasing-yhtiölle, tiepalveluvakuuttajalle, mieheni työnantajalle vai kelle.

Kun bensan haju alkoi tunkeutua sisään, diileri ihan ensimmäiseksi kyseenalaisti aistini. Kyllähän tankkaustaitoinenkin blondi voi sekoittaa hajuveden ja menoveden tuoksut toisiinsa.

Tuo Rellu oli meillä alle vuoden. Sitä edeltänyt Bemari oli joutunut murron kohteeksi. Auton elektroniikka meni niin pahasti sekaisin, ettei sitä sen seitsemälläkään korjauksella saatu kuntoon.

Kun tuulilasinpyyhkimet toimivat, valot lähtivät. Kun ne saatiin kuntoon, lukkojen kauko-ohjaus sekosi. Kun se korjattiin, mittarit pimenivät. Jätimme sovinnolla kokeilematta, mitä mittarivalojen korjaus olisi rikkonut.

Nykyinen A-sarjan Mersuni on kolme vuotta vanha. Huhtikuussa matka keskeytyi laturin hajoamiseen, äskettäin takaluukku jumittui ja pienet muovinippelit irtoilevat tämän tästä. Komea korjaamopomo saa täyden kympin kohteliaisuudesta, mutta mielestäni suhteemme kehittyy liian ripeästi.

Japanilainen
vie perille


Vain kaksi autoa on viihtynyt meillä pitkään. Saabista emme päässeet eroon, koska siinä oli väärällä puolella ratti. Sen kuluvat osat menivät vaihtoon turhan tiuhasti.

Hondalla ajoimme 150 000 kilometriä. Huolsimme sitä huolettomasti ainoastaan katsastusten yhteydessä, emmekä ikinä tarvinneet edes uusia tuulilasinpyyhkimiä tai lamppujen polttimoita.

Ei ole mikään yllätys, että kuluttajaliitto Whichin tekemä vuosittainen tutkimus asettaa jälleen kerran Hondan automerkkien luotettavuuskärkeen. Kakkoseksi nousee Toyota.

Sitten listalla tulevat kaikki muut japanilaiset automerkit, joiden rintaman rikkovat ainoastaan korealainen Hyundai (8:s), saksalainen Porsche (10:s) ja englantilais-saksalainen Mini (11:s).

Whichin tutkimukseen vastasi yli 89 000 autonomistajaa, jotka kertoivat arkisista kokemuksistaan. Luotettavuus on kaikkein tärkeintä, mutta autoilijoilta kysytään myös mielipiteitä ajettavuudesta ja auton muista ominaisuuksista.

Tänä vuonna ykköseksi nousee Mazda, kakkoseksi Toyota ja kolmoseksi Bemari, jonka innovatiivisuus ja ajo-ominaisuudet innostavat omistajia. Luotettavuudeltaan se on vain keskitasoa.

Korealaiset jo
ohituskaistalla


Eurooppalaisille ja amerikkalaisille autonvalmistajille tutkimus on karua luettavaa. Luotettavuudessa keskitason alapuolelle jäävät mm. Opel, Citroen, Volvo, Volkswagen, Peugeot, Saab, Seat, Fiat ja Renault.

Korealaisista Hyundai pesee kaikki eurooppalaisautot. Kia nousee keskikastiin Fordin, Bemarin, Mersun, Skodan ja Audin seuraksi. Kun se tarjoaa ainakin Britanniassa seitsemän vuoden tai 160 000 kilometrin tehdastakuun, niin senkin voi eurooppalaisautoja huolettomammin ostaa.

Eurovalmistajia tuskin lohduttaa tieto, että amerikkalaisautoilla menee yhtä huonosti. Niitä myydään sen verran vähän, että kilpailu käydään lähinnä japanilaisten ja korealaisten kanssa.

Tutkimus löytyy netistä: www.which.co.uk. Sivut ovat maksulliset, mutta 14 päivän koetilauksen saa punnalla.

  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    4. 4

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    7. 7

      Rakennuspomo kertoo buumin kääntöpuolesta: ”Hirvittävä resurssien hukka”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Orpo: ”Kreikan talouskasvu on ollut yllättävän hyvää”

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää