Valikko

Briteissä alkaa ruoka-ale

Isot englantilaiset ruokaketjut Tesco ja Asda aloittavat massiiviset alennuskampanjat pitääkseen kuluttajat tyytyväisinä. Ketjut ovat menettäneet asiakkaita halpaliikkeille, kun ruoan hinta on noussut nopeasti.
Brittiläiset päivittäistavarajätit Tesco ja Asda ampuvat ensimmäiset laukaukset ruoan hintasodassa, kirjoittaa The Times –lehden verkkoversio. Hinnanleikkaukset kohdistuvat tuiki tavallisiin elintarvikkeisiin, kuten leipiin, muniin ja voihin.

Supermarkettien ovat olleet pakotettuja alentamaan hintoja, kun brittikuluttajat ovat vähentäneet ruokaostoksiaan. Energialaskun osuuden kasvaminen ajaa yhä useamman shoppaajan halpaketjuihin.

Times Onlinen mukaan saksalaisketju Aldin myynti on kasvanut neljässä viikossa huimat 20 prosenttia. Kolmessa kuukaudessa asiakkaiden määrä on kasvanut neljänneksellä.

Lähes joka seitsemännen kulutetun punnan tienaava Tesco on jo alkuvuodesta leikannut lähes 400 miljoonaa euroa hinnoissa. Times Onlinen siteeraamien analyytikoiden mukaan aikaisemmat hinta-alet ovat kuitenkin olleet lähinnä hämäystä, koska kaupat eivät ole halunneet tinkiä voitoistaan.

Nyt niillä ei kuitenkaan ole mutta vaihtoehtoa, jos ne haluavat saada brittiperheet takaisin liikkeisiinsä, analyytikot uskovat.

Suomessa ruoka-alea tuskin nähdään. Suuret kauppaliikkeet ovat pikemminkin valittaneet nopeasti kohonneita kustannuksia, kuten palkkoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Vapaakauppasopimuksen hyötyjä ”merkittävästi liioiteltu” – valiokunta tyrmäsi

    7. 7

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    8. 8

      Kallistuva öljy nakertaa lentoyhtiöiden tulosta

    9. 9

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    10. 10

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää