GM:n myyntiluvut piristivät Wall Streetia

Katsaukset
New Yorkin osakemarkkinat päättivät eilen nousuun, kun General Motorsin odotettua vähemmän heikentyneet myyntiluvut valoivat uskoa yhtiöiden tuloskuntoon. Aasiassa osakemarkkinat sen sijaan painuivat.
New Yorkissa teollisuusosakkeita mittaava Dow Jones nousi 0,3 prosenttia 11 382,26 pisteeseen. Laaja S&P 500 eteni 0,4 prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq 0,5 prosenttia.

Yhdysvaltain suurin autovalmistaja General Motors eteni 2,2 prosenttia kerrottuaan myyntinsä laskeneen kesäkuussa vain kahdeksan prosenttia vuodentakaisesta. Analyytikot olisivat odottaneet myynnin laskuksi 21 prosenttia.

USA:n toiseksi suurin autovalmistaja Ford sen sijaan painui 2,1 prosenttia kerrottuaan kesäkuun myyntinsä sukeltaneen. Yhtiö arvioi myynnin laskeneen bensan hinnan kallistumisen takia.

Luottokorttiyhtiö American Express vahvistui 6,2 prosenttia. Investointipankki UBS nosti osakkeen sijoitussuosituksen tasolle ”neutral” (neutraali), kun se aiemmin oli ”sell” (myy).

Rahoitusyhtiöiden osakkeet kallistuivat eilen kolmen laskupäivän jälkeen. Alan osakkeiden kärjessä nousi CIT Group, joka kertoi myyvänsä lainaliiketoimintansa osia 1,8 miljardilla dollarilla.

Investointipankki Lehman Brothers kallistui 5,8 prosenttia Morgan Stanleyn arvotettua osakkeen tasolle ”overweight”.

Aasiassa Tokion Nikkei-indeksi päätyi 1,3 prosenttia miinukselle. Kiinassa Shanghain yleisindeksi painui 0,8 prosenttia, mutta Shenzhenin yleisindeksi nousi 0,3 prosenttia.

Euro vahvistunut
dollaria vastaan


Euro on vahvistunut Aasian kaupankäynnissä suhteessa dollariin ja liikkuu nyt korkeimmalla tasollaan noin kolmeen viikkoon. Jeniä vastaan euro on sen sijaan heikentynyt.

Markkinoilla odotetaan tänään kello 17 julkaistavaa Yhdysvaltain teollisuustilauksista kertovaa tilastoa sekä huomenna julkaistavia Yhdysvaltain työttömyyslukuja.

Uutistoimisto Bloombergin keräämän ennusteen mukaan uusia työpaikkoja olisi syntynyt kesäkuussa 60 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Heikentyessään luvut lisäisivät todennäköisyyttä, ettei Yhdysvaltain keskuspankin ole järkevää nostaa ohjauskorkoa ensi kokouksessaan.

Euroopan keskuspankin odotetaan sen sijaan nostavan keskeistä ohjauskorkoaan huomisessa kokouksessaan 4,25 prosenttiin.

– Dollarin ostaminen näyttää nyt huonolta idealta. Heikot luvut työmarkkinoilta laskevat varmasti dollaria alemmaksi. Ei voi kieltää, etteikö olisi tarpeeksi syitä murehtia Yhdysvaltain talouskasvun hidastuvan, kommentoi Forex & Ueda Harlow’n asiantuntija Masanobu Ishikawa uutistoimisto Bloombergille.

Kello 9.20 euro noteerattiin 1,5817 dollariin, kun kurssi oli myöhään tiistaina New Yorkissa 1,5792 dollarissa. Dollari liikkui 105,92 jenissä verrattuna tiistain 106,13 jeniin. Euro noteerattiin 167,53 jeniin verrattuna 167,59 jeniin.

WTI-viiteöljyn hinta oli kallistunut 1,29 dollaria eilisestä ja kohonnut 142,26 dollariin tynnyriltä.

Bloombergin tekemän selvityksen mukaan eurodollari-valuuttakurssi ja öljyn hinta ovat kehittyneet hyvin vahvasti samaan tahtiin kuluneena vuonna. Hintojen liikkeet ovat korreloineet ajasta 90 prosenttia.

Yhdysvaltain pitkien viitelainojen korot ovat olleet maltillisessa laskussa. Kahden vuoden lainan korko oli livennyt yhden korkopisteen 2,64 prosenttiin. Kymmenvuotinen oli laskenut kaksi korkopistettä 3,98 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Oma tili vauvalle on kuin laittaisi rahaa pankkiin

    10. 10

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää