Valikko

Ruotsalaisparlamentin vastaus sähköpostisotaan

Alkuviikosta Ruotsin valtiopäivien sähköpostin kaataneet sadat tuhannet huolestuneet kansalaiset ovat saaneet paluupostia kansanedustajilta. Heidän mukaansa huolet suomalaisiakin koskettavasta salakuuntelulaista eivät ole perusteltuja.
Ruotsalaiskansanedustajat kokivat ikävän yllätyksen maanantaina, kun heidän sähköpostinsa olivat menneet tukkoon satojen tuhansien uutta tiedustelulakia vastustaneiden kansalaisten viesteistä. Kansanedustajat ovat päättäneet vastata viesteihin omalla joukkopostituksellaan.

Myös moni suomalainen osallistui protestikampanjaan, koska suosituista sähköpostipalvelimista ainakin Gmail ja Hotmail sijaitsevat Ruotsissa. Näin siis myös suomalaisten lähettämät viestit joutuvat Ruotsin puolustusvoimien tiedustelulaitoksen FRA:n syynäämiksi.

Ruotsin keskustapuolueen kansanedustaja Roger Tiefensee sanoo nimellään varustetussa vastauksessa, että iltapäivälehti Expressenin esittämät väitteet eivät täysin pitäneet paikkansa. Ruotsalaiset ovat olleet eritoten huolissaan siitä, että maan sisäinen sähköpostiliikenne joutuisi FRA:n kynsiin.

Tienfensee kertoo, että ruotsalaisten viestit voivat joutua FRA:n tarkastamiksi ”puhtaan teknisessä mielessä” mikäli ne kiertävät ulkomaiden kautta. Suomalaisten lähettämistä viesteistä kansanedustaja ei mainitse mitään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    11. Näytä lisää

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää