Kurkut viidenneksen halvempia

Kotimaisen kasvihuonekurkun sato on ollut tänä vuonna erittäin hyvä. Kurkku oli varsinkin alkukesällä kuluttajille edullista, mutta tuottajaa hinta lähinnä hirvitti.


Kotimainen kurkku on nyt tavallista halvempaa. Hinta on jo noussut pohjalukemista, mutta se tuskin riittää nostamaan kokonaistulosta normaalille tasolle. Lähiaikoina kurkun hinnan odotetaan jälleen laskevan.

– Kokonaisuudessaan ollaan 10-20 prosenttia jäljessä viime vuoden hinnoista ja huonolta näyttää, pohtii Närpiön Vihannes Osuuskunnan toimitusjohtaja Ove Grandell.

Valoisa kevät ja alkukesä vauhdittivat kurkun kasvua ja sadosta tuli runsas. Kurkusta oli ylituotantoa. Myös viljelyn tehokkuus ja tuotantoon käytetty pinta-ala ovat lisääntyneet.

– Tilastojen mukaan kurkun viljelyala on kasvanut viime vuodesta kolme hehtaaria. Se on yli miljoona kiloa kurkkua vuodessa, laskee Grandell.

Pohjanmaalla Närpiössä tuotetaan puolet Suomen tomaateista ja noin 30 prosenttia kurkuista. Koko Suomen kurkun tuotanto on reilut 30 miljoonaa kiloa vuodessa.

Kustannusten nousu
kurittaa viljelijää


Kurkkua tuotetaan Suomessa 70 hehtaarin alueella. Pelkässä luonnonvalossa kurkkua tuotetaan noin 50:llä hehtaarilla. Loput viljellään ympäri vuoden käytössä olevissa, tehokkaalla valokalustolla varustetuissa kasvihuoneissa.

Kauppapuutarhaliiton asiantuntija Tom Murmannin mukaan tuotantokustannukset ovat nousseet reippaasti. Lämmitys ja ympärivuotiseen viljelyyn tarvittava sähkö tekevät ison loven viljelijän lompakkoon. Myös lannoitteiden hinnat ovat lähteneet nousuun.

Mitä enemmän kurkkua on tarjolla, sen halvempaa se on kuluttajille. Viljelijöillä ei ylitarjontatilanteessa juuri ole sananvaltaa hinnoitteluun, vaan tuote myydään päivän hintaan.

– Viljelytekniikasta ja -ajankohdasta riippuen viljelijän pitäisi saada kurkkukilosta 1-2 euroa. Alimmillaan tuottajahinta on käynyt kesäkuussa 50 sentissä, selvittää Murmann.

Vaikka tuottajahintojen kehitys on jäänyt jälkeen tuotantokustannuksista, ei Närpiössä olla valmiita laittamaan hanskoja naulaan.

– Ensimmäiset tomaatinsiemenet kylvettiin täällä Närpiössä 1916, ja huonoja aikoja on ollut ennenkin. Kyllä suomalaiset kuluttajat haluavat ostaa kotimaisia vihanneksia, ja se on meidän valtti, muistuttaa Ove Grandell.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    7. 7

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää