Vapaavuori varoittaa kauppakeskusten vyörystä

Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) varoittaa jättiläiskokoisten kauppakeskusten vyörystä Suomeen. Jyväskylään kauppatilaa on tulossa viiden Itäkeskuksen verran.
Ympäristöministeriön tuoreen selvityksen mukaan Suomeen on suunnitteilla yhteensä 165 suurmyymälää tai kauppakeskusta, joista massiivisimmat ovat jopa kaksi kertaa suurempia kuin maan tällä hetkellä suurin kauppakeskus Itäkeskus.

Ympäristöministeriön keräämien tietojen mukaan Jyväskylään on esimerkiksi suunnitteilla peräti 350 000 neliömetrin laajuinen Eteläportti-kauppakeskus. Helsingin Itäkeskuksessa neliöitä on 150 000. Pirkkalaan on puolestaan vireillä 300 000 neliömetrin laajuinen ostosparatiisi.

Vapaavuoren mukaan Suomessa on edessä laaja periaatteellinen keskustelu kauppakeskusten kehityksestä ja niiden sijoittamisesta.

- Ideapark on tässä keskustelussa vain jäävuoren huippu, Vapaavuori kirjoittaa tiedotteessaan.

Alueellisilta ympäristökeskuksilta kerätty aineisto analysoidaan ympäristöministeriössä loppukesän aikana, ja tuloksia on luvassa alkusyksystä.

Asiakkaiden riittävyys
epäillyttää


Ympäristöministeriön selvityksen mukaan Jyväskylän seudulle on suunnitteilla kauppatiloja yli 800 000 neliömetrin eli yli viiden Itäkeskuksen verran. Runsaasti kauppaneliöitä on tulossa myös Tampereelle ja Ouluun, joihin molempiin on suunniteltu 500 000-600 000 neliön lisätiloja kaupalle.

Vapaavuoren mukaan luvut ovat niin massiivisia, että on aiheellista kysyä, riittääkö kaikkiin kauppoihin asiakkaita. Samoin on syytä pohtia, mikä on uusien kauppakeskusten vaikutus kaupunkikeskustojen elinvoimaisuuteen ja kaupan lähipalveluiden tulevaisuuteen.

Uusille kaupan suurhankkeille on luonteenomaista, että ne suunnitellaan sijoitettavaksi keskusta-alueiden ulkopuolelle. Vapaavuoren mukaan tämä on ongelmallista ilmastopoliittisista syistä ja myös sen vuoksi, että ikääntyneen ja joukkoliikenteestä riippuvaisen väestön osuus Suomessa kasvaa jatkuvasti.

Ministeri penää
eurooppalaista perinnettä
 

Ministerin mielestä kauppakeskuskysymys on olennainen koko suomalaisen elämänmuodon kannalta.

- Haluammeko rakentaa yhteiskuntaamme kaupunkikeskustoista etäällä olevien keinomaailmojen ja jopa pienten keinokaupunkien ympärille, vai haluammeko kehittää yhdyskuntiamme eurooppalaisen perinteen mukaisten, aitojen kaupunkikeskusten suuntaan, Vapaavuori kysyy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    3. 3

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    6. 6

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    7. 7

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Työttömyys laski tammikuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää