Nokia: vanhat puhelimet jäävät nurkkiin lojumaan

Vain kolme prosenttia matkapuhelimen käyttäjistä vie vanhat laitteensa kierrätykseen, ja käytännössä vanhat laitteet jäävät kotinurkkiin lojumaan, Nokian uusi tutkimus kertoo.
Maailmanlaajuisen kuluttajatutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa vastanneista ei edes harkitse käytöstä poistuneen matkapuhelimen viemistä kierrätykseen. Lähes puolet vastaajista ei tiennyt, että matkapuhelinten kierrätys on ylipäänsä mahdollista.

- Tutkimuksen perusteella on selvää, että ainoastaan hyvin pieni osa elinkaarensa päähän tulleista matkapuhelimista päätyy kierrätykseen, sanoo Nokian Market-yksikössä ympäristöasioista vastaava johtaja Markus Terho tiedotteessa.

Suomalaisilla ollut keskimäärin seitsemän puhelinta

Matkapuhelimen käyttäjillä on ollut keskimäärin viisi puhelinta (suomalaiset vastaajat: seitsemän), mutta ainoastaan kolme prosenttia kaikista vastaajista kertoi vieneensä käytöstä poistuneen laitteen kierrätykseen (Suomessa neljä prosenttia).

Silti vain neljä prosenttia vanhoista matkapuhelimista päätyy kaatopaikalle (yksi prosentti), mutta peräti 44 prosenttia Nokian mukaan "unohtuu käyttämättömänä ja tarpeettomana" kotiin (58 prosenttia).

Nokia ei sitä mainitse, mutta yksi syy vanhan kännykän pitämiselle voi unohtamisen tai tietämättömyyden lisäksi olla tarkoituksellinen päätös: laitteet on hauska kaivaa esiin kymmenien vuosien päästä ja esitellä esimerkiksi jälkikasvulle. "Tällaisella kapulalla isoisäsi muinoin turisi."

Toki vanhasta kiinnipitäminen on parempi vaihtoehto kuin kännykän heivaaminen kaatopaikalle. Mutta Terho korostaa pienilläkin teoilla olevan suuri merkitys.

- Noin kolmella miljardilla ihmisellä maailmassa on matkapuhelin. Jos kaikki matkapuhelimen käyttäjät veisivät edes yhden vanhoista laitteistaan kierrätykseen, puhelinten valmistuksessa käytettäviä raaka-aineita säästyisi noin 240 000 tonnia. Kasvihuonepäästöissä saavutettaisiin vähennys, joka vastaa neljän miljoonan auton poistamista liikenteestä.

Nokian laitteiden kierrätettävyysaste on 65-80 prosenttia. Kännyköistä voidaan valmistaa esimerkiksi kattiloita, puistonpenkkejä, hammaspaikkoja tai jopa saksofoneja ja muita metallisoittimia. Terhon mukaan parhaita mahdollisia kierrätysmenetelmiä käytettäessä mitään ei mene hukkaan.

Nokia laajentaa takaisinottoa

Tutkimuksessa haastateltiin kaikkiaan 6500 matkapuhelimen käyttäjää kolmessatoista maassa: Suomessa, Saksassa, Italiassa, Venäjällä, Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa, Yhdysvalloissa, Nigeriassa, Intiassa, Kiinassa, Indonesiassa ja Brasiliassa.

Nokia käynnistää tulosten pohjalta useita kampanjoita kierrätystietoisuuden lisäämiseksi. Lisäksi yhtiö laajentaa takaisinotto-ohjelmaansa kuluvan vuoden aikana ja vahvistaa jo olemassa olevaa verkostoa lisäämällä kierrätyspisteitä sekä tehostamalla tiedottamista entisestään.

Suomessa on juuri päättynyt huhti-kesäkuussa voimassa ollut matkapuhelinten kierrätyskampanja, jossa jokaista palautettua matkapuhelinta kohden lahjoitetaan kaksi euroa WWF:n Itämeri-suojelutyöhön. Nokia ei tässä yhteydessä kertonut sen tuloksista tarkemmin.

Nokia sijoittui kolmanneksi Greenpeacen viimeisimmässä elektroniikkayritysten vertailussa. Ykkössijaa yhtiö ei ympäristöjärjestön mukaan saavuttanut kännyköiden kierrätysongelmien vuoksi Intiassa.

Nokia kuitenkin korostaa, että sillä on mobiiliteollisuuden laajin vapaaehtoinen kierrätysohjelma: yhtiöllä on käytettyjen matkapuhelimien keräyspisteitä 85 maassa eri puolilla maailmaa. Vanhan puhelimen voi viedä kierrätettäväksi Helsingin Nokia Aleksanterinkatu -liikkeeseen tai lähes viiteentuhanteen huoltopisteeseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää