Valikko

Kerjäläiset saavat pysyä kaduilla

Suomella ei ole keinoa häätää kaupunkeihin ilmestyneitä romanialaiskerjäläisiä. Asiaa pohtinut viranomaistyöryhmä sanoo, että kerjäämisen kieltäminen johtaisi vain suurempiin ongelmiin.


Tämän kesän kerjäläistilannetta pohtinut sisäasiainministeriön asettama työryhmä joutui nostamaan kätensä pystyyn ilmiön edessä. Viranomaisilla ei ole mitään juridisia eikä käytännöllisiä keinoja estää katukerjäämistä.

– Mitään valtakunnallista yleisohjetta kerjäämiseen suhtautumisesta ei voi viranomaisille antaa, sanoo työryhmää johtanut maahanmuuttojohtaja Sirkku Päivärinne.

Työryhmä luovutti raporttinsa maahanmuuttoministeri Astrid Thorsille (rkp) tänään torstaina. Thors kiitteli raporttia realistisesta lähestymistavasta.

– EU-maissa liikkuminen on vapaata, ja joudumme vain tottumaan tällaiseen jokaisesta suurkaupungista tuttuun ikävään ilmiöön. Se on arkipäivää kaikkialla EU:ssa niin kauan kuin löytyy maita, joissa on suuret elintasoerot ja vähemmistöjen sortoa, muistuttaa Thors.

Järjestyslakia ei työryhmän mielestä tarvitse muuttaa, sillä kyse on kuitenkin vain muutaman kymmenen kerjäläisen joukosta per kaupunki.

– Jos kerjääminen menee aggressiiviseksi tai häiritseväksi, poliisilla on jo nykylaissa täydet valtuudet puuttua siihen, Päivärinne sanoo.

Työryhmä päätteli, että kerjäämisen kriminalisointi johtaisi siihen, että kerjäläiset hankkisivat vastedes elantonsa täältä muillakin rikollisilla keinoilla.

– Emme löytäneet merkkejä siitä, että Suomessa kerjäämiseen liittyisi ihmiskauppaa tai järjestäytynyttä rikollisuutta, Päivärinne kertoo.

Muista Pohjoismaista vain Tanskassa kerjääminen on kokonaan kiellettyä.

Ei yksin romanialaisten pulma,
irlantilaisistakin on harmeja


Valtaosa Suomen kaupungeissa liikkuneista romanikerjäläisistä on lähtenyt köyhyyttä pakoon Romaniasta. Thors moittiikin Romanian viranomaisia siitä, että maa ei ole tehnyt tarpeeksi romaniensa elinolojen parantamiseksi.

– Ei silti pidä leimata kerjäämistä vain romanialaisiin. Kyllähän tänä kesänä Suomessa on liikkunut irlantilaisiakin kiertolaisia omine harmeineen, sanoo Astrid Thors.

Annatko itse
rahaa kerjäläisille?


Työryhmä ei halua suoraan kehottaa suomalaisia välttämään rahan antamista kerjäläisille.

– Tämä on jokaisen henkilökohtaisesti päätettävä itse. Olen kuullut avustustyötä Romaniassa tekeviltä tuttaviltani, että romanien auttaminen näiden virallisten ketjujen kautta on tehokkain tapa vaikuttaa tilanteeseen, Astrid Thors kiertelee.

Työryhmässä pääkaupungin viranomaisia edustanut Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusosaston erityissuunnittelija Johanna Seppälä on selväsanaisempi.

– Mielestäni heille ei pidä antaa kadulla rahaa. Niin kauan kuin kerjääminen on Helsingissä kannattavaa, niin kauan heitä täällä on, Seppälä perustelee.

Viranomaiset nostivat kätensä pystyyn: kerjäläiset ovat Suomessakin nyt pysyvä ilmiö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää