Nokian kasvun povataan hyytyvän

Torstaina tuloksensa julkaisevan Nokian odotetaan kertovan kasvun selvästä hyytymisestä, uutistoimisto Bloombergin haastattelemat analyytikot arvioivat.


Bloombergin haastattelemat 33 analyytikkoa arvioivat, että Nokian liikevaihto nousi huhti–kesäkuussa vain 1,8 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Näin hitaasti Nokia ei ole kasvanut sitten heinä–syyskuun 2004.

– Toisella neljänneksellä huomio kannattaa kiinnittää myyntiin. Nokia tulee kärsimään hieman kuluttajien vähennettyä kulutustaan, hollantilaisen Theodoor Gilissen Bankiersin analyytikko Wing-Yen Choi sanoi Bloombergille.

Dollarin heikentyminen syö Nokian euromääräistä liikevaihtoa. Suunnilleen puolet Nokian myynnistä tehdään dollareissa tai sellaisissa valuutoissa, joiden arvo seuraa dollaria.

Tutkimusyhtiö Gartner ilmoitti maanantaina leikanneensa matkapuhelinmarkkinoiden kasvuarviota tälle vuodelle. Toukokuun lopussa Gartner ennusti, että maailmassa myydään tänä vuonna 10–15 prosenttia enemmän matkapuhelimia kuin viime vuonna. Uusi arvio on 10–11 prosenttia.

Gartner arvioi, että läntisessä Euroopassa matkapuhelinten myynti laski vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kuusitoista prosenttia.

Nokia kertoo toisen neljänneksen tuloksensa torstaina noin klo 13.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    5. 5

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää