Pankkikriisin ensimmäinen vuosi

Kolumni
Tasan vuosi sitten talousuutisten otsikoihin nousi omituinen sanahirviö subprime-kriisi. Tuolloin ei monikaan aavistanut, minkälainen mörkö oli lähtenyt liikkeelle.
Jos osakemarkkinoita pitää yleisen talouskehityksen ja -tunnelman ilmapuntarina, voi pitkän poutajakson sanoa päättyneen jokseenkin tasan vuosi sitten. Sen jälkeen matalapainetta onkin riittänyt myrskyksi asti. Myräkkä jatkuu edelleen näyttämättä vieläkään pysyviä laantumisen merkkejä, joten tuhojen lopullisesta laajuudesta ei ole vielä tietoa.

Viime vuoden heinäkuun puolivälissä maailman ja samalla useiden kansallistenkin markkinoiden osakekurssit kävivät tähänastisissa huippulukemissaan. Sen jälkeen pörssit ovat kärsineet pahimmasta kurssilaskusta sitten teknokuplan puhkeamisen.

Eniten pörsseissä ovat kärsineet pankkiosakkeet, ovathan juuri pankit kaikkien pahimpien ongelmien keskipisteessä. Esimerkiksi Euroopan suurimmat pörssinoteeratut pankit ovat vuodessa menettäneet puolet markkina-arvostaan.

Kriisi levisi hyvin
nopeasti ja laajalle
Kaikki alkoi Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden ja riskipitoisimman asuntorahoituksen vastoinkäymisistä.

Korot olivat jo hyvän aikaa olleet nousussa, sitten asuntojen hinnat lakkasivat ensin nousemasta, alkoivat pian joillakin alueilla laskea ja kun lopulta kasvava määrä asuntolaina-asiakkaita jätti lainansa hoitamatta, alkoivat ensimmäiset pankit horjahdella ja kriisi oli puhjennut.

Kriisi sai nimekseen subprime-kriisi, sillä vaikeudet alkoivat vuosi sitten pulpahdella päivänvaloon luottokelvottomille asiakkaille myönnetyistä asuntolainoista. Subprime-sana viittaa juuri kehnoon luottokelpoisuuteen.

Alkajaisiksi kriisi näytti koskevan ainoastaan riskipitoisimpiin asiakkaisiin keskittyneitä asuntorahoittajia ja joitakin heikkolaatuisimpaan asuntoluottoriskiin varojaan sijoittaneita hedge-rahastoja. Tuolloin moni uskoi ongelmien rajoittuvan vain suhteellisen pieneen osaan Yhdysvaltain asuntomarkkinoista ja pankkijärjestelmästä.

Ensivaikutelma oli harvinaisen väärä.

Luottotappiot ja arvonalennukset levisivät ketjureaktion tavoin hyvin nopeasti Yhdysvaltain esikaupungeista maailman finanssikeskuksiin. Jo viime syksynä kävi selväksi, että pankit ovat aivan samassa pinteessä Atlantin molemmin puolin.

Tappioiden summa
kasvaa huimaksi
Toistaiseksi pankit ovat kirjanneet subprime-kriisiin tavalla tai toisella liittyviä tappioita noin 400 miljardin dollarin eli noin 250 miljardin euron arvosta. Suurimman osan tappioista ovat kärsineet Yhdysvaltain ja Euroopan pankit.

Tappioissa sulaneet summat ovat jo nyt tolkuttoman suuria, mutta synkimmät tilannekatsaukset ovat povanneet tappioiden vielä paisuvan biljoonaan tai puoleentoista biljoonaan dollariin. Euroina kyse olisi 600-900 miljardin tappioista.

Ei ihme, että viimeaikaisista talouskommenteista löytyy helposti varoituksia pankkien ja koko pankkijärjestelmän ajautumisesta pahimpiin vaikeuksiin sitten 1930-luvun lamavuosien.

Kaikkein synkimpiä ennusteita tuskin kuitenkaan kannattaa pitää varmoina tietoina, sillä ovat pankit selvinneet lukuisista pahemmistakin pinteistä kuin tähänastinen subprime-kriisi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pankkien tappiot ovat suhteessa maan talouden kokoon huimasti pienemmät kuin Suomen pankkien tappiot 1990-luvun alun pankkikriisissä.

Kriisin siemenet kylvettiin
taas hyvinä aikoina


Tämänkertaisessa pankkikriisissä on paljon omintakeisia piirteitä. Aiempien pankkikriisien aikaan tuskin kukaan osasi uneksiakaan kaikista niistä mielikuvituksellisista luottojohdannaisista, joilla pankit ovat viime vuosien mittaan virittäneet oman satimensa.

Pohjimmiltaan kuitenkin tässä niin kuin kaikissa aiemmissakin pankkikriiseissä on kyse hyvin samankaltaisista ja lopulta melko yksinkertaisistakin ilmiöistä.

Jokaisen pankkikriisin siemenet on aina kylvetty epätavallisen hyvinä aikoina, jolloin tulevaisuuden näkymät ovat poikkeksellisen rohkaisevia eivätkä huolet paina sen enempää laina-asiakkaita kuin pankkiirejakaan. Näin syntyi tämäkin pankkikriisi.

Vielä runsas vuosi sitten talouskasvu oli vahvaa, inflaatiosta ei ollut pelkoakaan ja halpaa lainarahaa oli saatavilla yllin kyllin. Minkäänlaisesta riskeistä ei ollut hajuakaan, joten lainatiskien molemmin puolin riskejä otettiin rohkeasti sekä tietoisesti että tiedostamatta.

Lopulta keskuspakki Fedin jo pari vuotta aikaisemmin aloittamat koronnostot alkoivat vaatia veroaan. Lainarahan vääjäämätön kallistuminen alkoi vähitellen vetää liian suuria lainoja ottaneita asiakkaita ja niitä myöntäneitä pankkeja pilvilinnoista takaisin maan kamaralle. Paluu ankeaan arkeen merkitsee yleensä aina luottotappioita, niin tälläkin kertaa.

Juuri näin syntyvät seuraavatkin pankkikriisit.

  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    7. 7

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää