Valikko

Nokian markkinaosuus Pohjois-Amerikassa kasvoi

Matkapuhelinvalmistaja Nokia onnistui kasvattamaan huhti–kesäkuussa markkinaosuuttaan Pohjois-Amerikan markkinoilla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.


Matkapuhelinvalmistaja Nokia yllätti Pohjois-Amerikan-myynnillään. Yhtiö onnistui myymään Pohjois-Amerikkaan lähes kymmenen prosenttia enemmän kännyköitä kuin viime vuonna samaan aikaan.

Yhtiö toimitti vuoden toisen neljänneksen aikana Pohjois-Amerikan markkinoille 4,5 miljoonaa matkapuhelinta. Vuotta aikaisemmin yhtiö ylsi 4,1 miljoonan kännykän toimittamiseen.

Toisen vuosineljänneksen tuloksestaan tänään kertonut Nokia on kärsinyt ongelmista Pohjois-Amerikan markkinoilla pitkään.

Tammi–maaliskuussa yhtiö toimitti rapakon taakse vaivaiset 2,6 miljoonaa puhelinta. Se oli merkittävä pudotus edellisen vuoden tammi–maaliskuun ja loka–joulukuun toimitusmääriin nähden.

Nyt Nokia kertoi pystyneensä kasvattamaan markkinaosuuttaan Pohjois-Amerikan operaattorivetoisilla markkinoilla.

Kaikkiaan Nokia myi huhti–kesäkuussa 122 miljoonaa matkapuhelinta eli 21,2 miljoonaa puhelinta enemmän kuin viime vuonna.

Yhtiö arvioi, että se saavutti toisella neljänneksellä 40 prosentin markkinaosuuden, kun se joutui tyytymään viime vuonna samaan aikaan 38 prosentin siivuun.

Suurin kasvu Aasian
ja Tyynenmeren alueella


Voimakkainta kännykkätoimitusten kasvu oli Aasian ja Tyynenmeren alueella.

Nokia toimitti alueelle huhti–kesäkuussa 36,4 miljoonaa matkapuhelinta viime vuoden 25,6 miljoonan kännykän sijaan.

Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna matkapuhelinjätti siis toimitti Aasian ja Tyynenmeren alueelle 42,2 prosenttia enemmän kännyköitä.

Yhtiö arvioi myös onnistuneensa kasvattamaan markkinaosuuttaan Aasian ja Tyynenmeren alueella.

Myös Latinalaisen Amerikan myynti sujui hyvin. Nokia toimitti markkinoille 15,3 miljoonaa kännykkää viime vuoden yhdentoista miljoonan kännykän sijaan. Markkinaosuuksissa Nokia vahvisti asemiaan viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Markkinaosuus
pieneni Kiinassa


Nokian mukaan yhtiö menetti markkinaosuuksiaan Kiinassa.

Yhtiö toimitti Kiinan markkinoille 17,6 miljoonaa matkapuhelinta eli 10,7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.

Se ei kuitenkaan riittänyt säilyttämään Nokian markkinaosuuksia.

Myös heikentyvässä Euroopassa Nokia kertoi menettäneensä markkinaosuuksiaan viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Yhtiö toimitti eurooppalaisille markkinoille huhti–kesäkuussa saman verran puhelimia, 27,1 miljoonaa kappaletta kuin vuotta aikaisemminkin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Suomi altavastaajana – roaming-neuvotteluissa alkaa ratkaiseva vääntö

    8. 8

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    9. 9

      Lantut happanevat pelloille? Brexit murjoi maataloutta

    10. 10

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää