Valikko

Analyytikot hyvillä mielin Nokiasta

Markkinatutkimusyhtiö Gartner arvioi Nokian jatkavan tänä vuonna markkinaosuutensa kasvattamista. Pohjolan analyytikko Hannu Rauhala pitää tuloskehitystä kohtuullisen hyvänä.
Gartnerin tutkimusjohtaja Carolina Milanesi arvioi, että Nokialla on selvästi keskeisiä kilpailijoitaan paremmat mahdollisuudet myynnin kasvattamiseen inflaation ja hidastuvan talouskasvun vaivaamilla vaikeilla markkinoilla. Milanesi antoi lausunnon uutistoimisto Startelille Nokian torstaisen tulosjulkistuksen jälkeen.

Pohjolan analyytikko Hannu Rauhala pitää Nokian toisen neljänneksen tuloskehitystä kohtuullisen hyvänä. Markkinoilla huokaistiin helpotuksesta Nokian tulosraportin jälkeen, mikä näkyi heti kurssinousuna. Sijoittajat pelkäsivät Nokian raportoivan odotuksia huonompia tuloslukuja.

– Tämä oli perusneljännes ottaen huomioon, että Nokia ei tuonut paljoakaan uusia malleja ja puhelinten keskihinnat tulivat alas, kun taalan vaikutus oli suhteellisen kova. Siinä mielessä hyvä neljännes, Rauhala sanoi Startelille.

Gartner odottaa Milanesin mukaan Nokian jatkavan markkinaosuutensa lievää kasvattamista koko tämän vuoden. Samalla hän kuitenkin korostaa, että markkinaosuuden kasvu pysynee melko maltillisena.

– Markkinaosuuden tuntuva kasvattaminen ei ole mahdollinen ilman merkittävää läpimurtoa Nokian heikoimmalla markkina-alueella Pohjois-Amerikassa. Tällaista emme odota ainakaan tämän vuoden kuluessa,  Milanesi sanoi.

Milanesi arvioi Nokian olevan selvästi keskeisiä kilpailijoitaan paremmassa asemassa, jos markkinat vaikeutuvat entisestään. Erityisesti Nokian ylivoima näkyy edullisimpien puhelimien markkinoilla kuten monissa kehittyvissä maissa.

Nokian erittäin voimakasta markkina-asemaa nopeimmin kasvavien edullisten puhelimien markkinoilla kuvaa Milanesin mukaan se, että "yhtiö on monilla kehittyvillä markkinoilla käytännössä yksin".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää