"En tarvii muuta kuin että pystyisi puhumaan"

Nokian puhelinten kauppa kävi Helsingin keskustassa verkkaisesti torstaina. Nokian kotimaisuus herätti kansalaisissa tuntoja puolesta välinpitämättömään.
Nokian Aleksanterinkadun-lippulaivamyymälässä on hiljaista kaksi tuntia ennen yhtiön tuloksen julkistamista.

Punaiset valot välkkyvät norjalaisen Kings of Convenience -yhtyeen pehmeän bossapopin tahtiin, musta ja kromi kimaltelevat kilpaa yhtiön tuoreissa huippumalleissa.

Saksalainen Thomas Burg vetäisee taskustaan esiin Nokian E71-mallin.

– Hyvä yhtiö, hyvät puhelimet, Burg summaa.

Wiesbadenista kotoisin oleva ja suomalaisen naisen kanssa naimisissa oleva Burg kertoo, että Bochumin-tehtaan sulkeminen sai muutamat hänen ystävistään takajaloilleen Nokian ja sen tuotteiden suhteen.

Miehen omiin mielipiteisiin Bochumin tapaus ei vaikuttanut.

– Ne ovat kaksi eri asiaa, puhelimet ja tehtaan sulkeminen.

Onko Nokia
suomalainen?

Helsinkiläisellä Irmeli Lindhillä on ongelma. Hän on painanut jotain nappia ja matkapuhelin on mennyt lukkoon.

Kun liikkeen myyjä on ratkaissun ongelman, aika puhua Nokiasta yrityksenä.

– Ei kai Nokian puhelimet ole mitään parhaimpia? Eikä yritys ole enää kauhean suomalainen, Lindh arvelee.

Mansikat myyvät
Nokiaa paremmin

Helsingin Kaivopihalla kolmen suuren teleoperaattorin myyntikojut ovat sievässä rivissä, mutta naapuritiskin mansikka ja herne tekevät kauppansa puhelimia paremmin.

Espoolainen Ella Jaakkola silmäilee DNA:n myymälän ikkunatarjouksia. Uuteen puhelimeen hänellä ei ole tarvetta.

– Mä en yleensäkään jää kaipailemaan asioita, Jaakkola sanoo.

Hän suosii Nokiaa, koska se tuntuu parhaalta ja koska siihen on tottunut. Myös käyttöjärjestelmää Jaakkola kehuu helpoksi.

Yhtiön suomalaisuus ei häntä hetkauta. Riittää että puhelin toimii.

Soneran pulju mainostaa kohupuhelin iPhonea "jota olet odottanut". Kilpailija Elisa lyö takaisin "hintalöylyillä". Siispä sinne.

Eläkkeelle juuri jäänyt Jorma Laine etsii Elisalta luuria, koska aikaisempi jäi työnantajalle.

– Tiedätkö, voinko mä käyttää vanhaa numeroa, Laine kysyy.

Eläkeläinen kannattaa Nokiaa kotimaisuuden takia.

– Ihan vain talousmielessä. Kai ne muutkin on hyviä, Laine pohdiskelee ääneen.

IPhonea saati muita hienouksia ei Laineen taloudessa tarvita.

– Mä en tarvii mitään kallista. Mä en tarvii mitään muuta kuin että pystyisi puhumaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää