Valikko

Älypuhelinvalmistajat haastamassa Nokiaa

Matkapuhelinvalmistaja Nokia arvioi tänään julkistetun osavuosikatsauksensa yhteydessä, että sen markkinaosuus kehittyneiden yhdistelmälaitteiden kategoriassa jatkoi laskuaan huhti–kesäkuussa.
Nokia myi huhti–kesäkuussa 15,3 miljoonaa yhdistelmälaitetta. Viime vuonna vastaavana ajankohtana yhtiö myi 13,9 miljoonaa yhdistelmälaitetta.

Vuotta aikaisempaan ajankohtaan verrattuna yllättävää on esimerkiksi se, ettei Nokian E-sarjan myynti kasvanut lainkaan.

Yhdistelmälaitteiden kategoriaan kuuluvat esimerkiksi Nokian E- ja N-sarjan puhelimet sekä joukko edistyksellisimpiä keskikastin puhelimia.

Nokia arvioi, että sen markkinaosuus kehittyneemmissä matkapuhelimissa supistui viime vuoteen verrattuna.

Viime vuonna yhtiö kertoi toimittaneensa  markkinoille 51 prosenttia monitoimilaitteista huhti–kesäkuussa. Nyt yhtiö myi vain 41 prosenttia kaikista myydyistä yhdistelmälaitteista.

Laskua tuli myös edellisen neljänneksen 44 prosentin markkinaosuudesta.

N- ja E-sarjan
osuus supistui


Kehittyneiden N- ja E-sarjan matkapuhelinten osuus Nokian kokonaismyynnistä laski.

Yhtiö myi huhti–kesäkuussa yhteensä 12 miljoonaa N- ja E-sarjan puhelinta. Sarjat muodostivat näin noin 9,8 prosentin osuuden Nokian 122 miljoonan matkapuhelimen kokonaismyynnistä.

Viime vuonna vastaavaan aikaan sarjojen osuus kokonaismyynnistä oli 10,9 prosenttia. Edellisellä neljänneksellä ne muodostivat 10,4 prosenttia kokonaismyynnistä.

Palvelut
vaativat älyä


Kehittyneempien puhelinten ja älypuhelinten markkinat ovat Nokian kannalta tärkeitä siinä mielessä, että niiden uskotaan ennakoivan ainakin jossain määrin matkapuhelinalan yleisiä kehityskulkuja.

Kehittyneempiin matkapuhelimiin voidaan liittää vaikkapa palveluita. Niiden ympärille voidaan puolestaan rakentaa uutta liiketoimintaa.

Esimerkiksi kanadalainen matkapuhelinvalmistaja Research in Motion on onnistunut kaappaamaan merkittävän markkinaosuuden Pohjois-Amerikassa.

Sen valmistamat Blackberry-älypuhelimet ovat suosittuja etenkin niiden sähköpostipalvelun ansiosta.

RIM:stä onkin tullut yksi Nokian kovimpia kilpailijoita älypuhelinmarkkinoilla. Myös tietotekniikkayhtiö Apple on onnistunut kaappamaan markkinaosuuksia Pohjois-Amerikassa iPhone-kännykällään.

Palveluiden merkitystä korosti myös Nokian pääjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo osavuosikatsauksen yhteydessä.

– Uskomme palveluiden yhdistämisen matkaviestimiin olevan seuraava kasvuvaihe.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    8. 8

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää