Valikko

Abba-levy lähti lentoon

Mamma mian näyttelijöiden laulamat Abba-klassikot yllättävät suosiollaan. Elokuvaan liittyvää levyä on myyty Suomessa jo viisi tuhatta.
– Levyä on mennyt kaupaksi jo yksi kolmasosa myyntitavoitteesta, Universal Musicin myyntijohtaja Kimmo Hintikka sanoo.

Mamma mia -levyä on tarkoitus myydä vähintään 15 000 kappaletta.

Ruotsalaisyhtye Abban musiikkiin perustuva elokuva Mamma mia sai Suomen ensi-iltansa viime perjantaina.

Elokuviin liittyvien äänitteiden myynti on yleensä lähtenyt liikkeelle vähitellen ensi-illan jälkeen. Tuorein Abba-levy nousi listojen kärkeen Britanniassa kuitenkin jo ennen elokuvan ensi-iltaa.

Ruotsissa Mamma mia tuli teattereihin toissa perjantaina, ja levyä on ostettu 40 000 kappaletta.

Levyllä laulavat Meryl Streepin lisäksi muun muassa Pierce Brosnan, Colin Firth ja Amanda Seyfield.

Kimmo Hintikan mukaan Benny Anderson ja Björn Ulvaeus sovittivat elokuvan musiikin sillä ajatuksella, ettei vanhoja Abba-kappaleita muuteta paljon. Sovitukset ovat uusia, mutta sointi on perinteisesti abbamainen.

– Uskon, että katsojat haluavat muistella musiikin avulla elokuvakokemusta, Hintikka sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    4. 4

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    5. 5

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    6. 6

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    7. 7

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    10. 10

      Intian seteliuudistus paljasti: Naiset keränneet vuosia salaisia säästöjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää